keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Popcult

Hupsis hei ja kiirettä on pitänyt! Taas.

Joo on ollut kaikkea töiden, koulun ja harrastusten parissa. Siksi en ole kamalasti tänne ehtinyt kirjoitella. Facebookissa olen kyllä aktiivinen, koska sinne on vaan niin helppo kännykälläkin päivittää. Joten suosittelen sinne saapumista, jos haluaa olla ajan tasalla.

Mutta joo. Popcult <3 Oli mahtava. Tykkäsin ihan sikana ja siellä oli tosi hyvä henki mielestäni. Ainut mikä harmitti aikalailla oli salien pienuudet, joten en mahtunut mitään pienempää ohjelmaa kuuntelemaan. Aina oli sali täynnä kun pääsin oville. Mutta sentäs kunniavierasta pääsi kuuntelemaan.



Jarmo Koski oli hulvaton! Ihan uusia piirteitä löytyi tästäkin henkilöstä ja rakastuin kyllä.


Marvel Danceä kävin katsomassa, koska tanssilattia oli ihan täynnä. Tunnelma oli kyllä katossa! 

Paljon oli tuttuja siellä ja muutamia uusia kasvojakin sai kohdattua. Jotenkin oli ihanaa olla siellä ja kulttuuritalo musta toimi ihan semi ok:sti conipaikkana. En ole vielä Suomessa törmännyt täydelliseen conipaikkaan, joten tämä on hyvä vaihtoehto (ok, Dipoli on 99 % täydellinen, paitsi että nyt menetimme sen...). 


Lauantaina oltiin paricossia kamun kanssa. Belle French ja Mr Gold. Oli mahtavaa että meidän tunnistettiin jopa! Itse en tykännyt peruukistani, mutta ei ollut nyt varaa vaihtaa uuteen. Joten sitten Traconiin ehkä uudella peruukilla.

¨

Sunnuntaina Lokeilin ja Lokeja olikin yllättävän paljon Popcultissa.

Photoshootspämmi myöhemmin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti