Näytetään tekstit, joissa on tunniste larppaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste larppaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Johan meni tämä vuosi nopeaa... Nyt olisi aika siis vähän katsastaa mitä tulikaan tehtyä.

Helmikuussa oli Frostbite.


Oli Lokia Stuttgartista ja Lolita-Lokia. Ihan mielettömän kivaa, vaikka Stuttgartiin en ollut ihan tyytyväinen.

Huhtikuu oli punainen


Oli tanssiesitystä ja vähän larppausta.

Perustin myös Youtube-kanavan. Vähän hiljaista ollut nyt, mutta ideoita on kovasti ensi vuodelle.

Tulihan se Ropeconkin ja vain oli Jasmine suunniteltuna.


Lopulta olin keijuna (huonosti kuvia) ja sitten Regina Millsinä.

Päätin käydä zombeilemassa koiran kanssa ja oli ihan mahtavaa. Ensi vuonna uudelleen.



 Onnistuin ottamaan myös muutaman larppauskuvan. Samasta pelistä kaksi omaa hahmoani. Huomaako jotain eroa?



 Tracon oli sitten cossien parista se parhain. Tykkäsin niin  Lokista kuin Regina Millsin paremmasta versiosta. 


Ensi vuodelle tulee paljon uutta ja jotain tuttuakin. Suosittelen seuraamaan mua facebookista, jos haluaa pysyä paremmin mukana menossa. Siellä on jo vihjeitä ensi vuoden suunnitelmista. Päivitän ne kyllä tänne myös tämän viikon aikana.


maanantai 8. joulukuuta 2014

Vampyyrimaista

Teki mieleni ottaa muutama vampyyrihenkinen kuva. Jotenkin lähdin vaan rakentamaan tyyliä punaisten piilareiden ympärille ja lopulta tulin kuvissa näkyvään tulokseen. Saatoin vahingossa tehdä jopa hahmoni larppiin jota olen järkkäämässä.





Tykkään tuosta peruukista kamalasti, mutta haluisin sen frontlacena. Ehkäpä sitten peliin sellaisen ostankin.

Ja jos larppaus kiinnostaa, niin täällä olisi Vampire Knight henkeen tehty pelini.



tiistai 2. syyskuuta 2014

Auroriopisto

Kävin viikonloppuna larppaamassa yhtä rakkainta pelisarjaa tällä hetkellä. Kyseessä siis Auroriopisto. Tämä pelisarja on alkanut jo vuonna 2005, joten siihen maailmaan on ehtynyt jo todella hyvin tutustua ja syventyä. Se siis sijoittuu Harry Potter maailman Auroriopistoon 1970-80-luvulle, juuri ennen Voldemortin valtaan nousua.

Itse en ole ihan kaikissa peleissä ollut. Ensimmäisessä ja sitten sen jälkeen muutamassa. Vuodesta 2011 sitten sain sellaisen hahmon luotua, että olen pysynyt mukana aktiivisesti. Ja kun on samalla hahmolla pelannut jo kolme vuotta, niin ehtii kyllä kiintyä, niin hahmoon kuin pelimaailmaan. Nyt vaihdoin uuteen hahmoon jota olen nyt tämän kesän kahdessa pelissä pelannut.

Opisto on myös sellainen peli, josta tulee todella huonosti otettua kuvia. Johtuen siitä, että pelit kestävät usein monta päivää. Parhaimmillaan viikon. Tässä pelissä päätin ottaa hahmoista kuvat (koska pelipaikalle oli ilmestynyt peilit), joten harvinaista herkkua teille.


Ensimmäinen kuva on Nixie Sanfossosta, nykyään naimisissa (en muista ottiko sukunimeä O'Burton). Käväisin sillä pelaamassa muutaman tunnin, ja oli loistavaa, koska tämä oli se hahmo jolla olen 3 vuotta pelannut. Oli ihanaa päästä pelaamaan vanhoja kontakteja. Kyseessä on siis puoliveela, joka toimi koulun kuraattorina. Rakastaa kaikkia (miehiä enimmäkseen), on kiva kivoille ja todella sinisilmäinen. Rakastan hahmoa todella paljon, mutta nyt taisin sitä viimeisen kerran pelata. Hieman haikeaa, mutta tätä se larppaus on.


Sitten esittelyssä uusi hahmoni. Siis on todella vaikeaa pelata kahta niin erilaista hahmoa. Arwen Williams on olentometsästäjä, joka ei oikeastaan pidä kenestäkään. On v*ttupää kaikille, mutta jos tyyppi osoittautuu ihan siedettäväksi, niin sitten on ihan ok. Ampuu ensin ja kyselee sitten. Opettaa pimeyden voimilta suojautumista, ja keskittyy enimmäkseen olentoihin ja niiden listimiseen. Kesän ensimmäisessä pelissä mukanani oli koirani, joka toimi Arwenin uutena lemmikkinä.


Auroriopisto. Sitä ei voi olla rakastamatta.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ropecon 2014

Taas on lempiconini tältä vuodelta ohi. Tänä vuonna tuli 10 vuotta täyteen Ropeconia. Rakastan kyseistä conia monesta syystä. Olen larppaaja, joten siellä on ohjelman puolesta sellaista mitä voin itse hyödyntää harrastuksessani ja monesti myös opiskeluissani. Ihmistieteitä kun harrastan.

Minulla oli mietittynä vain yksi puku coniin, mutta päätin etten halua olla kolmea päivää samassa puvussa, joka oli fiksu päätös. Oli nimittäin sellaiset +30 astetta joka päivä, niin puvut ottivat hiemoisen hien tuoksun. Ja koska kävin kotona nukkumassa, niin saatoin kaivaa kaapista mitä mieleen tuli.

Perjantai

Perjantaina menin keijuna paikalle. Laitoin päälle Helinä-keiju mekkoni ja maskeerasin sitten vähän nassua. Pääsin käyttämään haltiakorvia, jotka menivät rikki kun otin ne illalla irti. Toisaalta olivat jo yli 10 vuotta vanhat... Kävin kuuntelemassa kaverin luentoa kulttuurien eroista, joka oli todella mielenkiintoista jo omaa gradua miettien. Tykkäsin kovin.
Normaalisti en käy kamalasti ohjelmissa, ellei ole jotain mitä kovasti haluan kuulla. Ropeconissa kun on niin paljon tuttuja joiden kanssa jumitun puhumaan. Ja näinhän tänä vuonnakin oli. Perjantai meni enimmäkseen halatessa vanhoja kavereita ja nähdessä kauempana asuvia kavereita. Kotiin lähdinkin pikkasen aikasemmin, koska kuumuus oli liikaa. 

Lauantai


Lauantai on ihan mun lemppari conipäivä. Siihen päivään aina panostan, koska koko päivä conia!


Puvuksi valikoitui prinsessa Jasmine. Ehkä mun lempparicossi ikinä. Olen aina rakastanut Disneyhahmoja ja pitkään olenkin haaveillut jonkun prinsessa cossaamista. Tein yleisökyselyn aiheesta ja sieltä nousi Jasmine. Vähän epäillytti paljastava puku, mutta totesin, että ihan sama! Kunhan puku on istuva niin se näyttää hyvälle.


Kaverini teki minulle tilauksesta puvun ja en voinut olla tyytyväisempi. Se istui täydellisesti ja ainut ongelma oli kankaan paksuus. Eipä ollut tullut mieleen että on niin kuuma! Peruukki istui nätisti, vaikka oli myös kuin karvalakki. Vähän joutui omalla tukalla peruukkia parannella, mutta vaikka painoi, niin ei pudonnut.


Lauantai meni enimmäkseen kavereiden kanssa jutellessa. Pienenmuotoinen prinsessa miitti tuli pidettyä ja nähtävästi osallistuin pukukisaankin silloin.


Gaala on sellainen minkä käyn katsomassa joka vuosi/osallistun. Tänä vuonna en tosiaan ollut missään pukudraama larpissa, joten en osallistunut pukugaalaan, mutta katsomassa kävin. Oli taas mahtavia pukuja kaikilla ollut larpeissa. Suosittelen pukuilua rakastavien välillä stekkaavan larppien kuvia. Myös siellä panostetaan pukuihin todella paljon. Voi vaikka avartua uusi harrastus sitä kautta.
Illalla piti mennä Discolarppaamaan, mutta musiikki ei innostanut alkuillasta. Sain suostuteltua kaverini tanssimaan pornopolkkaa ja hän innoistui niin, että käytiin toisenkin kerran kiertämässä (ja peruukki pysyi päässä!)


Kotiin lähdin puoleltaöin, koska aamulla piti olla pitämässä esitelmää. Olin myös niin hikinen tanssimesta, että halusin päästä suihkuun.


Sunnuntai

Sunnuntaina minulla oli aamusta oma luentoni Sankareista. Kerroin vähän graduni pohjalta sankarimyytistä ja siitä millainen on sankarin elämänkaari. Ihan mukavasti oli porukkaa, mutta väsymys ja kuumuus painoi selvästi. Mukavaa oli huomata että ei enää jännittänyt pitää esitelmää. Nähtävästi opettajahommat ja esitelmien pito on jo alkanut tulemaan selkärangasta.


Tämä cossi tulikin kasattua yhdessä illassa. Eräs kaverini cossani Emmaa Once Upon a Timestä perjantaina ja ehdotti puolivitsillä että mulle sopisi Regina Mill/Evil Queen cossi. Mietin sitä sitten perjantai iltana ja totesin että mulla on kyllä helposti sopivat vaatteet.


Eli sunnuntai meni sitten pikkumustassa.


Ropecon <3 Kauhulla odottelin miten käy ensi vuoden Ropeconille, sillä Dipoli menee remonttiin. Onko se sitten jo toukokuussa vai sitten jossain muualla... Mene ja tiedä. Mutta elokuu-syyskuun aikana kuulemma tulee tietoa. Toivotaan että tulee ja jossain kivassa paikassa.

Seuraavaksi onkin sitten Tracon!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Walpurgis

Pitkästä aikaa kävin larppaamassa. Oli aivan ihanaa, sillä pääsin pelaamaan niitä pelejä joilla olen joskus aloittanut. Eli Harry Potteria. Kyseessä oli puhdasveristen illanistujaiset, mutta oikeastaan poliittinen tapahtuma, jotka ministeriö oli juuri kieltänyt. Eli siis kieroilua, nyrpeitä katseita ja upeita pukuja.


Pelasin Bernadotte Lestrangea, Rodolphuksen ja Rabastanin siskoa. Piti olla rikkaan ja ylvään näköinen. Nainen hoiti kartanoa ja muutenkin suvun asioita, joten voimakastahtoinen puhdasverinen.



Leikin meikeissä enemmän väreillä, koska oltiin kehoitettu tuomaan proppautumisessa värejä esiin. Sovittiin että Lestragien väri on punainen joten se sitten toimi pohjana. 

Sukukoru

Tyllihame ja korsetti Morticia
Päällyshame itse ommeltu
Paita ja rannekkeet H&M 

Minä laitan korsetin aina kun on siihen mahdollisuus, joten selkä suorassa menin. Ihana peli ja oli ihan tajuttoman mukavaa pelata tuota hahmoa.




lauantai 31. elokuuta 2013

Mysteeriä

Olin viime talvena pelaamassa murhamysteeri-pelissä (vähän Poirotia ja Marplea sekoitettu). Se sijoittui vuoteen 1939 hienoille illalliskutsuille pienessä Englantilaisessa kylässä. Minä pelasin majurin vaimoa, jolla oli takanaan teatterielämää ja sitten kotirouvana oleskelua spiritismillä leikkiessä. Itse pelipaikalla en kuvia ehtinyt ottamaan, joten kuvat ovat nyt kotona otettuja (ja siksi tausta on todellakin epäsopiva)



 Mekko ja bolero UFF
Kengät Marco Tozzi
Laukku Indiska
Hanskat Lindex
Korut äidiltä 

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Cosplay / Larppaus

Minulta ovat muutaman kyselleet mitä ihmettä harrastan? Mitä eroa on cosplayllä ja larppauksella? No ajattelin nyt ihan lyhkäisesti kertoa omin sanoin ja mielipitein mitä nämä ovat ja mitä eroa niillä on.


Aloitetaan cosplaylla:


Tämä harrastus on mulle aika uusi, ja vähän ehkä oudompi vielä. En ole mitenkään turhan innokas cossaaja. Mutta cossaus on sitä, että tehdään pukuja tiettyihin tapahtumiin näin lyhyesti sanottuna. Sitten se pukujen teko onkin tuskaa. Mitä hurjempi cossaaja, sitä enemmän työtä. Pieniä yksityiskohtia myöten tulee asun olla täydellinen. Se usein tarkoittaa sitä, että koko puku tulee tehdä alusta asti itse, kuten myös propit (eli ne asusteet). Jos sitä lähtee harrastuksella kilpailemaan, niin silloin itse tekeminen on vaatimus.


Puvut ovat päällä erilaisissa tapahtumissa (Desucon, Animecon, Ropecon...) ja enimmäkseen saa seistä toisten kuvattavana (jos puku on upean makea siisti). Jotkut saattavat hetken olla kuin puvun esikuva, mutta enimmäkseen sitä ollaan vaan se puku päällä ja hengaillaan. Kilpailussa lavalla tulee käyttäytyä hahmon mukaan, josta saa sitten lisäpisteitä.
Kuulemani mukaan cossipiirit ovat aika vaativia, ja ulkonäköön kiinnitettään paljon huomiota. Toisaalta en ihmettele, koska jos puku ei sovi, niin ei ketään kiinnosta millainen ihminen on puvun sisällä. Pukujen aiheet ovat enimmäkseen animeistä ja mangoista, mutta nykyään on nähnyt myös länsimaisia hahmoja ja leffojen/tv-sarjojen hahmoja.
Itse olen todella aloitteleva ja ehkäpä vain omaksi viihteeksi cosplayta harrastava. Enemmän se on mulle sitä, että pukeudun vaan johonkin pukuun tapahtumiin, enkä yritä edes olla mitenkään tarkka niiden kanssa. Teen niinkuin huvittaa ja jos joku ei tykkää, niin ei se ole mun ongelma. Mun itsetunto on onneksi tässä suhteessa kohillaan.


Ja sitten larppaus

Larppaus eli liveroolipelit on enemmän tunteisiin ja heittäytymiseen painottuvaa. Larpatessa ei ole tärkeää se mitä on päällä, vaan se miten pelaat hahmoasi. Tietenkin propeista (nyt siis koko puku) on hyötyä, mutta se ei ole se tärkein. Ei kukaan heitä sua ulos, jos päälläsi ei ole aivan täydellistä pukua yksityiskohtia myöten. Enemmän painotetaan sitä miten pelaat hahmosi. Larppaus on kuin lautapeli, jossa larppaajat eli pelaajat ovat niitä nappuloita. Jokainen tietää miten peli alkaa, mutta loppu riippuu ihan siitä miten peli pelataan. Joissain peleissä saattaa olla "kohokohtia" jolloin jotain tapahtuu, mutta usein koko pelin kulku on aika vapaata.


Larpatessa jokainen pelaaja elää hahmonsa elämää eteenpäin. Hän tietää mitä hahmolle on tapahtunut siihen mennessä ja sitten pelaaja ottaa tähän hahmon elämän hetkeksi koettavakseen. Riippuen millainen pelaaja on, niin hahmosta voi saada paljon irti. Pelaaja saattaa päästä kokemaan tuntemuksia, joita ei omassa elämässään ikinä pääse kokemaan. Ei sitä joka päivä pääse avaruusalukseen, käy velhosotaa, istu lapsensa häissä, ole mukana sisällissodassa.... Larpatessa mielikuvitus on rajana.


Selvensikö yhtään?