Näytetään tekstit, joissa on tunniste ropecon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ropecon. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. elokuuta 2015

Ropeconin kuvat

Ropeconissa olimme siis Emmin kanssa Mr Gold ja Belle French Once Upon a Timestä. Tässä kuvatulvaa.




Kuvat ovat Aleksanderin ottamia. Muokkauksen mun.


Thordog ja Punk-Loki 

Seuraavat kuvat ovat Mira Strengellin käsialaa




Kohta onkin jo Tracon!


maanantai 24. elokuuta 2015

Ropecon

No peppu ja pylly kun olen ollut hidas tän kanssa. Kesä ja elämä olleet taas sellaisia ettei ole oikein jaksanut istahtaa ja postailla. Olen yrittänyt herättää tube-kanavaa eloon, mutta vasta yhden postauksen verran. Mun videonmuokkausohjelma kaatuilee vähän väliä ja ääni katoaa, niin muokkaus on yhtä helvettiä...

Mutta joo. Aiheeseen. Ropecon 2015. Oli hirvittävän haikea ja aivan liian aikaisin. Jotenkin meni koko kesä sekaisin, kun jo toukokuussa tuli hilluttua koko viikonloppu Dipolissa. Yli 10 vuotta siellä tepastelin heinäkuussa viettämässä niitä lämpimiä kesäpäiviä ja norkoilemassa nurtsilla. Ja nyt ne sitten loppui.

Mutta itse coni.


Perjantaina heti alkuun pääsin höpöttelemään uskonnosta ja sen luomisesti peleihin. Ja kuten aina, se on hyvin vaarallinen aihe. Vähän tuli keskusteluita aiheesta ja useaan otteeseen jouduin poikkaisemaan keskustelut ja jatkamaan aiheesta. Ihmiset kun haluaa antaa mielipiteensä uskonnoista ja usein sättiä saa kristinusko tai joku muu valtauskonto. Meitsi kun ei halua antaa niistä mielipidettää, varsinkaan jos se ei ole aiheena. No, mutta meni ihan mukavasti kuitenkin ja ilmainen coni ansaittu.
Leikin perjantaina ihan vaan random luihuistyttöä. Naureskelin etten ole käyttänyt tyttöjen koulupukua varmaan 10 vuoteen ja tuntuipa hassulta. Mutta oli kiva ja helppo asu. Kuvat nappasin kotoa, koska conissa unohdin koko kuvat.


Lauantai meni hengaillessa ja ihmisiä kohdatessa. Vedettiin Emmin kanssa taas Rumbelleä, eli Mr Gold ja Belle French Oncesta. Löytyipä meille myös Peter Pankin! Oli kivaa törmätä muihin Oncettajiin!





Sunnuntaina oli mahtava sää ja päätimpä olla siksi ulkona koko päivän. Otinkin mukaan koirani ja hän pääsi kokeilemaan cossausta. Oltiin Loki ja Thor. Saga kyllä veti puoleensa paljonkin huomiota ja olihan hän oikein suloisen söpö. Pitää ehkä joku kerta tehdä vähän parempi versio. Tämän asun kun tein edellisenä yönä.

Dipolicon oli kyllä parasta tässä kesässä ja tulen kaipaamaan Dipolia varmaan monta vuotta. Paikkana on täydellinen ollut ja sopivan sivussa kaikesta melskeestä. Ensi vuoden Messuconia odottelen jännityksellä ja kiinnostaa tietää miten se tullaan hoitamaan.

Kiitoksia Dipoli! Mulle olit Ropecon vuosina 2004-2015 <3

Laittelen myöhemmin viikolla shootti kuvia.




maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ropecon 2014

Taas on lempiconini tältä vuodelta ohi. Tänä vuonna tuli 10 vuotta täyteen Ropeconia. Rakastan kyseistä conia monesta syystä. Olen larppaaja, joten siellä on ohjelman puolesta sellaista mitä voin itse hyödyntää harrastuksessani ja monesti myös opiskeluissani. Ihmistieteitä kun harrastan.

Minulla oli mietittynä vain yksi puku coniin, mutta päätin etten halua olla kolmea päivää samassa puvussa, joka oli fiksu päätös. Oli nimittäin sellaiset +30 astetta joka päivä, niin puvut ottivat hiemoisen hien tuoksun. Ja koska kävin kotona nukkumassa, niin saatoin kaivaa kaapista mitä mieleen tuli.

Perjantai

Perjantaina menin keijuna paikalle. Laitoin päälle Helinä-keiju mekkoni ja maskeerasin sitten vähän nassua. Pääsin käyttämään haltiakorvia, jotka menivät rikki kun otin ne illalla irti. Toisaalta olivat jo yli 10 vuotta vanhat... Kävin kuuntelemassa kaverin luentoa kulttuurien eroista, joka oli todella mielenkiintoista jo omaa gradua miettien. Tykkäsin kovin.
Normaalisti en käy kamalasti ohjelmissa, ellei ole jotain mitä kovasti haluan kuulla. Ropeconissa kun on niin paljon tuttuja joiden kanssa jumitun puhumaan. Ja näinhän tänä vuonnakin oli. Perjantai meni enimmäkseen halatessa vanhoja kavereita ja nähdessä kauempana asuvia kavereita. Kotiin lähdinkin pikkasen aikasemmin, koska kuumuus oli liikaa. 

Lauantai


Lauantai on ihan mun lemppari conipäivä. Siihen päivään aina panostan, koska koko päivä conia!


Puvuksi valikoitui prinsessa Jasmine. Ehkä mun lempparicossi ikinä. Olen aina rakastanut Disneyhahmoja ja pitkään olenkin haaveillut jonkun prinsessa cossaamista. Tein yleisökyselyn aiheesta ja sieltä nousi Jasmine. Vähän epäillytti paljastava puku, mutta totesin, että ihan sama! Kunhan puku on istuva niin se näyttää hyvälle.


Kaverini teki minulle tilauksesta puvun ja en voinut olla tyytyväisempi. Se istui täydellisesti ja ainut ongelma oli kankaan paksuus. Eipä ollut tullut mieleen että on niin kuuma! Peruukki istui nätisti, vaikka oli myös kuin karvalakki. Vähän joutui omalla tukalla peruukkia parannella, mutta vaikka painoi, niin ei pudonnut.


Lauantai meni enimmäkseen kavereiden kanssa jutellessa. Pienenmuotoinen prinsessa miitti tuli pidettyä ja nähtävästi osallistuin pukukisaankin silloin.


Gaala on sellainen minkä käyn katsomassa joka vuosi/osallistun. Tänä vuonna en tosiaan ollut missään pukudraama larpissa, joten en osallistunut pukugaalaan, mutta katsomassa kävin. Oli taas mahtavia pukuja kaikilla ollut larpeissa. Suosittelen pukuilua rakastavien välillä stekkaavan larppien kuvia. Myös siellä panostetaan pukuihin todella paljon. Voi vaikka avartua uusi harrastus sitä kautta.
Illalla piti mennä Discolarppaamaan, mutta musiikki ei innostanut alkuillasta. Sain suostuteltua kaverini tanssimaan pornopolkkaa ja hän innoistui niin, että käytiin toisenkin kerran kiertämässä (ja peruukki pysyi päässä!)


Kotiin lähdin puoleltaöin, koska aamulla piti olla pitämässä esitelmää. Olin myös niin hikinen tanssimesta, että halusin päästä suihkuun.


Sunnuntai

Sunnuntaina minulla oli aamusta oma luentoni Sankareista. Kerroin vähän graduni pohjalta sankarimyytistä ja siitä millainen on sankarin elämänkaari. Ihan mukavasti oli porukkaa, mutta väsymys ja kuumuus painoi selvästi. Mukavaa oli huomata että ei enää jännittänyt pitää esitelmää. Nähtävästi opettajahommat ja esitelmien pito on jo alkanut tulemaan selkärangasta.


Tämä cossi tulikin kasattua yhdessä illassa. Eräs kaverini cossani Emmaa Once Upon a Timestä perjantaina ja ehdotti puolivitsillä että mulle sopisi Regina Mill/Evil Queen cossi. Mietin sitä sitten perjantai iltana ja totesin että mulla on kyllä helposti sopivat vaatteet.


Eli sunnuntai meni sitten pikkumustassa.


Ropecon <3 Kauhulla odottelin miten käy ensi vuoden Ropeconille, sillä Dipoli menee remonttiin. Onko se sitten jo toukokuussa vai sitten jossain muualla... Mene ja tiedä. Mutta elokuu-syyskuun aikana kuulemma tulee tietoa. Toivotaan että tulee ja jossain kivassa paikassa.

Seuraavaksi onkin sitten Tracon!

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 coneissa

Viime vuonna kävin lopulta aika monessa conissa. Ja viime vuonna aloitin vähän enemmän panostamaan cosseihin ja innoistuin siitä enemmän.


Alkuun oli Frostbite. Se oli myös ensimmäinen laatuaan mulle. Lauantaina oli Helinä-keiju ja sunnuntaina palasin Potter juurilleni Luna Lovegoodina. Helinän mekkoa oli kiva tehdä ja hämmennyin kuinka hyvin se istui minulle.



Seuraavaksi oli Ropecon, koska Decuson jäi välistä. Leikin genderblender Scaria hyeenoiden kera. 



Tracon on edelleen lemppari, koska siellä on ihanat tilat ja alkusyksy on ihanaa aikaa. Supernaturalin enkelinä hilluin ja Irvikissana. Rakastin noita maskeja ja haluan kyllä tämä vuonna tehdä ainakin yhden enemmän maskeerausta vaativan (ja se on jo mielessä).


Coni vuoteni loppui Fanfestiin. Parhaaseen coniin tänä vuonna. Siellä lähdin esittelemään tän vuoden teemaani, eli Lokia. 

Minulla on kyllä mielessä myös muita cossi-ideoita kuin Lokia eri muodoissa, mutta katselee riittääkö aika ja rahat muihin. Frostiin ainakin tulee yksi, ehkä kaksi Loki versiota.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Ropecon 2013 osa 1

Huh. Nyt on Ropecon ohi. Kyseinen coni on ehkä yksi mun vuoden kohokohdista, koska olen siellä käynyt vuodesta 2004 alkaen vuosittain. Siellä on myös paljon kavereita ja tuttavuuksia. Muissa coneissa ei ole niin paljoa tuttua ihmistä kuin Ropeconissa. Ehkäpä siksi että larppaajat käyvät tuolla enimmäkseen.

Perjantaina vain hengasin. En jaksanut mennä katsomaan oikein mitään ja oikeastaan mikään ohjelma ei tuntunut huutavan mua paikalle. Enimmäkseen istuin nurtsilla ja tapasin ihmisiä.

Sain mukaani muutaman kaverin pukeutumaan. Olimme siis Scar ja hänen hyeenansa.



Oli hauskaa olla porukalla, vaikka kukaan ei keksinyt meidän cossimme ideaa. 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Suunnitelmat Ropecon 2013


Ropecon on sellainen coni, johon en halua/jaksa tehdä mitään über hienoa ja aikaa vievää pukua. Siellä enimmäkseen hengailen ja häröilen kavereiden kanssa. Ja tehnyt sitä jo vuodesta 2004. Siellä on oikeastaan aika vähän pukuja verrattuna muihin coneihin missä on tullut käytyä. Johtuen ihan sen teemasta.

Joskus olen cossannut, joskus taas ollut t-paita - farkku teemalla. Tänä vuonna päätin taas vähän pistää pukeutumiseen huomiota. Ensimmäinen puku on ihmisversio Scarista (Leijonakuninkaasta). En lähde ostamaan tätä pukua varten oikein mitään, joten kaapista kaivan tämän asun. Panostus, ylläri, maskeissa. Yhtenä päivänä jo testailin niitä.


Sain kaveriksi muutaman hyeenan, joten odotan innolla photoshootteja paikan päällä! Rakastan ryhmäcosseja kaikista eniten, joten kiva saada sellainen.

Toisella päivälle olen vielä ihan hakusessa. Koska onnistuin saamaan esitelmän klo 9 lauantai aamulle, niin pitää vielä miettiä mitä jaksan laittaa. Mitään suureleistä en voi laittaa myöskään siksi, että olen luvannut osallistua illalla gaalaan pukuja esittämään. Mahdollisesti laitan eräässä Iron Sky-pelissä käyttämäni univormun, jonka siihen ompelin. Hyvin simppeli ja olisi edes jotain. Tätä varmaan pohdin vielä coni aamuna, joten kahtoo kahtoo.
.

Onkos ketään tulossa Ropeconiin?

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ropecon 2012

Ajattelin vähän kertailla noita vanhoja pukuja mitä on ollut peleissä ja coneissa. Lähdetään liikeelle viime vuoden Ropeconista.

Perjantaina leikin merirosvoa.



Hattu sisko toi Venetsiasta
Valkoinen paita Gina Tricot
Korsetti Morticia
Huivi jostain markkinakojusta
Housut UFF
Kengät DinSko
Korut monesta eri paikasta

Pääsin toteuttamaan pitkää haavettani leikkimällä kunnolla merirosvoa. Ei ollut mitään rajoitteita puvustuksen suhteen, joten nyt sai laittaa sen mitä olen haaveillut Pirates of the Caribbian-leffan ilmestymisen jälkeen. Kuumahan tuossa oli, mutta oli sen arvoista. Vielä kuva meikeistä, jotka pysyin aika hyvin kasassa koko päivän.



Lauantaina päivänä oli sitten haltiapäivä. Minulla oli aivan ihana mekko, jota hieman muokkasin. Samalla päätin kokeilla kasvoväreillä leikkimistä, koska näyttäviä maskeja pääsee harvoin tekemään.



Mekko itse tehty (joku muu kuin minä. Minä lisäsin vain valkoiset pitsit hihoihin)
Alla musta H&M hame

Tämäkin puku oli oikein kuuma ja pieni tuska hiki oli koko päivän. Mutta tykkäsin kovasti ja koska en ole aivan haltiamateriaalia, niin vähän rajummat kasvomeikit sopivan minun tyyliini paremmin.

Kohta onkin tämän vuoden Ropecon! Onneksi sinne on puku melkein jo kasassa ja siitä vähän myöhemmin.