Näytetään tekstit, joissa on tunniste cosplay. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cosplay. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Tracon X

Tracon tuli ja meni. Olipa erilainen coni, sillä olin taas puhumassa siellä. Mutta en ole ikinä Traconissa ollut ohjelmaa pitämässä, joten siksi erilaista.



Matkasin jo perjantaina Tampereelle, kuten aina. On mukavempaa hengata ja hypettää edellisenä päivänä jo conikaupungissa, kuin herätä turkasen aikaseen coniaamuna ja matkata.


Etsittiin vielä kultaista glitteriä kaupasta, mutta bongasin tämän. Meinasin ostaa, mutta hillitsin itseni. Mutta se on söpö!

No lauantaina sitten olikin kovemman luokan maskeeraussessio. Lähdin Rumpelstiltskininä, joten maskia tuli ihan hemmetisti. Kuitenkin olin nopeampi kuin Belleni... No heti alkuun meillä oli OUAT-miitti, jossa oli kivaa nähdä oikeasti muita sarjaa seuraavia. Oli myös kiva huomata että 90% rakastaa-vihaa sarjaa. Kuten minäkin.




Vähän leikittiin ja kivaa oli.

Vähitellen alkoi porukka valua paikalle ja hyppäsin Marvel-miitiin. 
Siellä oli myös mahtavaa nähdä sitä cossiporukkaa, joiden kanssa olen fb:ssä jutellut (Marvel cosplay Finland). Tuli taas himo saada hommattua Lokin peruukki ja päästä cossaamaan sitä. 


Itse tykkään ottaa coneissa puvuista kunnolla kuvia, joten sitäkin tehtiin sitten lauantaina. Niitä kuvia myöhemmin.




Ihana Belleni (tai oikeastaan hänen veljensä...) oli tehnyt piirakkaa jota sitten tuli syötyä koko päivän ajan. Mutta olipa hyvää. Nom nom.


Sitten pääsin taas puhumaan sankareista. Oli ihanaa puhua länsimaalaisesta vinkkelistä, koska se on mulle tutuin. Huomasin etten ollut kamalan hyvin valmistautunut, koska ajattelin nyt muistavani mitä olin muistiinpanoihin kirjoittanut vuosi sitten. No en muistanut. Vähän takeltelin ja tietty Traconissa järjestelmät oli ihan erilaiset kuin muissa coneissa, joten tuli hieman teknillisiä ongelmia. Tietty olisi voinut metsästää aikasemmin jonkun mulle näyttämään kuinka hommat toimii, mutta en tehnyt niin. Well, ei se turhan paljon aikaa vienyt joten anyways. Olen mä oppituntia pitänyt sähkökatkoksen aikanakin.


Lopulta ilta ei venynyt kamalan pitkäksi, koska oltiin väsyneitä ja vanhoja. Aamulla kun oli taas aikainen herätys, niin päätettiin lähteä klo 20 jälkeen kohti majapaikkaa.



Sunnuntai oli varattu haahuilulle. Joten pääsin käymään taidekujat, myyntikojut tms. Onneksi en käynyt lauantaina, koska rahaa olisi varmaan palanut ihan liikaa. Yritin olla säästeliäs, ja siinä onnistuin. En ostanut mitään!


Vähän taas kuvailtiin. Sitten löhöiltiin. Myös lorvittiin. Aikalailla siinä oli se päivä.


Oli ihanaa nähdä taas kaikkia ihania ihmisiä tästä conimaailmasta. Seuraavaksi taitaa olla Frosti.

Lisää kuvia myöhemmin!








maanantai 31. elokuuta 2015

Ropeconin kuvat

Ropeconissa olimme siis Emmin kanssa Mr Gold ja Belle French Once Upon a Timestä. Tässä kuvatulvaa.




Kuvat ovat Aleksanderin ottamia. Muokkauksen mun.


Thordog ja Punk-Loki 

Seuraavat kuvat ovat Mira Strengellin käsialaa




Kohta onkin jo Tracon!


maanantai 24. elokuuta 2015

Ropecon

No peppu ja pylly kun olen ollut hidas tän kanssa. Kesä ja elämä olleet taas sellaisia ettei ole oikein jaksanut istahtaa ja postailla. Olen yrittänyt herättää tube-kanavaa eloon, mutta vasta yhden postauksen verran. Mun videonmuokkausohjelma kaatuilee vähän väliä ja ääni katoaa, niin muokkaus on yhtä helvettiä...

Mutta joo. Aiheeseen. Ropecon 2015. Oli hirvittävän haikea ja aivan liian aikaisin. Jotenkin meni koko kesä sekaisin, kun jo toukokuussa tuli hilluttua koko viikonloppu Dipolissa. Yli 10 vuotta siellä tepastelin heinäkuussa viettämässä niitä lämpimiä kesäpäiviä ja norkoilemassa nurtsilla. Ja nyt ne sitten loppui.

Mutta itse coni.


Perjantaina heti alkuun pääsin höpöttelemään uskonnosta ja sen luomisesti peleihin. Ja kuten aina, se on hyvin vaarallinen aihe. Vähän tuli keskusteluita aiheesta ja useaan otteeseen jouduin poikkaisemaan keskustelut ja jatkamaan aiheesta. Ihmiset kun haluaa antaa mielipiteensä uskonnoista ja usein sättiä saa kristinusko tai joku muu valtauskonto. Meitsi kun ei halua antaa niistä mielipidettää, varsinkaan jos se ei ole aiheena. No, mutta meni ihan mukavasti kuitenkin ja ilmainen coni ansaittu.
Leikin perjantaina ihan vaan random luihuistyttöä. Naureskelin etten ole käyttänyt tyttöjen koulupukua varmaan 10 vuoteen ja tuntuipa hassulta. Mutta oli kiva ja helppo asu. Kuvat nappasin kotoa, koska conissa unohdin koko kuvat.


Lauantai meni hengaillessa ja ihmisiä kohdatessa. Vedettiin Emmin kanssa taas Rumbelleä, eli Mr Gold ja Belle French Oncesta. Löytyipä meille myös Peter Pankin! Oli kivaa törmätä muihin Oncettajiin!





Sunnuntaina oli mahtava sää ja päätimpä olla siksi ulkona koko päivän. Otinkin mukaan koirani ja hän pääsi kokeilemaan cossausta. Oltiin Loki ja Thor. Saga kyllä veti puoleensa paljonkin huomiota ja olihan hän oikein suloisen söpö. Pitää ehkä joku kerta tehdä vähän parempi versio. Tämän asun kun tein edellisenä yönä.

Dipolicon oli kyllä parasta tässä kesässä ja tulen kaipaamaan Dipolia varmaan monta vuotta. Paikkana on täydellinen ollut ja sopivan sivussa kaikesta melskeestä. Ensi vuoden Messuconia odottelen jännityksellä ja kiinnostaa tietää miten se tullaan hoitamaan.

Kiitoksia Dipoli! Mulle olit Ropecon vuosina 2004-2015 <3

Laittelen myöhemmin viikolla shootti kuvia.




sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Popcult photoshootit

Hahaa! Minäkö vähän jäljessä? Never!




Aloitetaan ovelasti sunnuntain asulla. Lokina ja sain päälleni kaverin tekemän takin. Ihan custom ja Loki varten. Mutta toimii muillakin hahmoilla ja perusmiesten takkina. On todella tyylikkään näköinen ja parasta on se ettei rypisty,







Lauantaina sai takkini olla myös päälläni kun Emmin kanssa oltiin Once upon a time cosseissa. Belle French ja Mr Gold. Oli mielettömän kivaa ja oli ihanaa cossata Oncea, kun sitä ei tunnu pahemmin coneissa olevan. Viime Traconissa oli vähän yksinäistä Reginana. Nyt kuulemma on sarja nostanut kiinnostusta enemmänkin ja olen ainakin yhdestä ryhmästä kuullut. No Traconiin tulee meiltä sitten Enchanted forest versiot näistä hahmoista <3 Rumbelle on parasta.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

I'm a Barbie girl

Frostin eka päivä meni hieman läpällä kasattujen cossien kanssa. Eli päätettiin extemporee vetäistä kaverin, Tanjan, kanssa Barbie-cossit. Ja voin sanoa että mulla ei ole ollut näin hauskaa cossissa vähään aikaan. Sai revitellä, meikata, korjata tissien paikkaa, ottaa selfieitä ja olla blondi. Ihan vaan hahmoon sopivalla tavalla. 
Mehän otettiin ihanalta Miralta photoshootti näistä hahmoista ja hauskaa oli.




Oltiin hävyttömiä bitchejä. Ja oli vapauttavaa. Vaikka asu ei ollut kaikista mukavin, niin kyllä se nahkahousut voittaa aina. Voin muuten sanoa että meikkiä on ihan hemmetisti.




Aluksi oltiin ilman korvia, joten yksi herukuva myös sillä tavalla.


Kaikki kuvat (c) Mira Strengell

Sunnuntain kuvia myöhemmin


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Frostbite

Hupsis ja Frostista on jo aikaa. No larpin järkkääminen, työt, ropettaminen ja laiskuus on ihan vieneet multa ajan. Mutta nyt pientä yleissepustusta ja sitten tulevilla viikoilla photoshootti kuvia.

Perjantaina tuli purjehdittua Lahteen ja ensimmäisenä kävin noutamassa badgen. Olin vähän pihalla miten homma hoituu, mutta onneksi sain kaverilta opastusta (eli seurasin vaan perässä).


Tykkäsin kovin tästä plakaatista ja oli todella kätevä. Pelkäsin kyllä kadottavani sen, mutta en siinä onneksi onnistunut. Myös ruokaliput lämmitti sydäntä, joten ihan mielellään sitä oli työläisenä.





Koska huonetoverin kanssa oltiin poikki ja piti juosta vielä kaupoissa ostamassa viime hetken proppiostoksia, ja jotain ruokaakin piti saada, niin perjantai meni lopulta hotellin lähettyvillä.

Lauantaina sitten matkattiin hitaasti, mutta varmasti kohti conipaikkaa. Barbeina oli ihan mielettömän hauskaa hillua. 



Otettiin ihan hulluna selfieitä, käytiin photoshoottaamassa ja pidettiin tyhmän hauskaa. Eihän meitä ihan heti tajuttu, mutta kun ilmoitettiin mitä cossataan, niin tajuttiin kyllä. Käytiin vielä ostamassa elukkakorvat ja oltiin ihan ultimaattisen söpöjä. Kisat oli pakko käydä katsomassa ja olin ihan suu ympyrällä koko ajan. Hitto mitä esityksiä ja vauh mitä pukuja. Ihan mieletöntä. Sitä ihan alkoi itseä kuumottaa mennä tekemään jonkinlainen esitys, mutta ei nyt vähään aikaan kuitenkaan.

Vanhat ei jaksa pitkään, joten mentiin sitten hotellille hyvissä ajoin, kun aamulla piti olla jo klo 10 puhumassa omia juttuja.

Hotellin aamupalat <3

Sunnuntaina pääsin sitten pitämään esitykseni. Klo 10 oli aika raskas vetäistä sunnuntaina, mutta ehkäpä onnistuin siinä ihan ok. Kuuntelijat oli mielettömän ihania ja kivoja. Sankareista oli kiva puhella sen 75 minuuttia, ja olisin voinut jatkaa enemmänkin. Kyllä tuli sellainen fiilis että voisin enemmänkin käydä pitämässä noita puheohjelmia tulevissa coneissa. Traconiin ostin kyllä jo lipun, mutta Ropeconiin on jo ohjelmatarjous laitettu menemään.

Karaoooooke!

Mutta miltä Frosti tuntui tänä vuonna? Tykkäsin kovin. Nyt huomasi miten k-18 lätkä vaikutti osallistujiin ja tunnelma oli oikein antoisa. Näin muutamia tuttavia kokeilemassa coneilua, koska heistä tuntui että nyt uskalsi käydä (ja liput eivät loppuneen sekunnissa). Oli leppoisaa ja ihmiset kävivät kuuntelemassa ihan mielellään ohjelmia. Hengailua oli, mutta se ei haitannut. Myös cossien määrä huimasi päätä ja ne oli aivan mielettömiä. Oli ihanaa nähdä myös vanhempaa porukkaa pyörimässä paikan päällä.

Eli viime vuoteen 80 % nousu. Ehdottomasti parempi ja leimansa arvoinen tapahtuma.