tiistai 20. elokuuta 2013

Suunnitelmaa ensi vuodelle (ehkä Fanfestiin)

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut jotain vähän isompaa ja työläämpää cossia ensi vuodelle. Ajattelin että jos tekisi yhden isomman, jota sitten voi käyttää vaikka kaikissa coneissa ensi vuonna yhden päivän. Näin ei tarvitsisi stressata monen cossin kanssa joka coniin. 

Tossa muutama kuukausi sitten päätin kattoa kaikki Avengereihin sijoittuvat leffat ja yllättäen sieltä olen tämän työläämmän cossini poiminut. Mutta tämä ei ole suoraan leffoista, vaan siihen sijoittuvista sarjakuvista. 


Nyt suunnitelmissa on tehdä Lady Loki puku. Asu ei ole kamalan haastava, mutta tuo kypärä/otsapanta-asia on se haastavin. Onneksi saan sen kanssa apua, joten se voi jopa onnistua.


Miksi Lady Loki? Rakastan Lokia hahmona ihan liikaa tällä hetkellä. Hahmo on hyvin lähellä sellaisia hahmoja joita olen usein itse luonut hahmoikseni peleihin. Kaikki se itsevarmuus ja oveluus vaan lämmittää mun sydäntä. Mutta koska en ole mies, pitkä, kapea vartaloinen, niin päätin ihan suosiolla jättää Lokin cossauksen tekemättä. Sitten selvisi että siitä on tehty myös female-muoto, joten haa, sopii mulle. Myös puku on upea ja sellainen minkä oikeasti haluan tehdä. 


Haaveena olisi sitten löytää johonkin coniin herra Lokin cossaaja, jotta saisi upean photoshootin aikaan. Että jos tunnet jonkun joka haluisi mahdollisesti ensi vuoden coneissa leikkiä herra Lokia ja on suostuvainen photoshootteihin, niin saa ilmoittaa minun olemassa olostani.


Mutta tällä suunnitelmalla ensi vuoden coneihin. Ehkä Fanfestiin, jos aika riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti