torstai 28. elokuuta 2014

Sydän boxiin

Mä tykkään tehdä proppeja. En niinkään niitä vaatteita, vaan askarrella proppeja. Siksipä olen ulkoistanut vaatteiden teon muille ja itse askartelen hassuja asioita.

Traconiin tulevalle Regina Millsille halusin jotain mistä hänet varmasti tunnistaa. Omena oli mukanani Ropeconissa, mutta se ei ollut mielestäni kamalan mielenkiintoinen. Joten päätin että haluan sydämen rasiaan.

Sydämen ostin valmiina Punanaamiosta, koska aika ja hermot ei riittäisi sellaisen tekoon.

Rasian päätin koristella itse.


Ostin ihan plainin lasturasian, koska se oli fiksuin vaihtoehto. Käsittelemätön rasia kun on helpointa muokata.


Ensin maalasin rasian ihan vain vesiväreillä hieman kulutetun ruskeaksi. Näin siitä saa vanhan vaikutelman ja puunsyyt näkyy ihanasti värin läpi.



Dramaattisuutta lisäsin mustalla sisuksella. Tein puolet huovasta ja puolet maalasin. Näin sain laatikkoon vähän enemmän syvyyttä ja ylisuuri sydämeni mahtuu laatikkoon kun se on kiinni. On nimittäin rajoilla saako rasiaa kiinni. 


Rasiaan halusin jotain viittaamaan sarjaan, joten katselin rasiasta kuvia. No niitä rasioita on sitten monta siinä sarjassa, joten otin sen mikä on lähinnä piirroselokuvaa (siis Lumikkia). Käytin kohokuvaan Pop up maalia, joka oli hauska kokemus. Varsinkin kun eka kerros imeytyi täysin puuhun. Joten jouduin tehdä sen kaksi kertaa.


Uunissa olon jälkeen sain kohokuvion nätisti jämähtämään ja pääsin maalaamaan. Kuvat maalasin peittävillä maaleilla (figumaalit), jotta valkoinen ei loistaisi läpi.



Tadaa! Valmis! Näyttää ihan kivalta. Ajattelin vielä laittaa päälle lakkakerroksen, jotta maalit ei lähde tarttumaan sormiin hikoillessa.

Tracon tulee!!

maanantai 25. elokuuta 2014

Tracon tulee

Huhhahhei!

Niin se kesä vaan kohta loppuu ja onkin jo Traconin aika. On myös ollut vähän hiljaista blogirintamalla, koska gradu, työt ja koira on vieneet aika hyvin aikaa. Niin ja larppauskin vielä siihen päälle. Ja cosplay. Jotkut saattoivatkin huomata että nämä veivät yhdeltä blogilta niin paljoa aikaa, että päätin laittaa sille blogille stopin. Eli muoti/arkielämä blogini on nyt hiljaiselolla, mahdollisesti loppunut kokonaan.

Mutta täällä jatketaan, kuten myös koiruusblogissa, josta löytyy linkki oikealla puolella.

Tracon, tuo Tampereen hirmucon. Mulla kävi stäkä, että ostin lippuni sinne jo Frostissa, koska muuten olisin jäänyt ilman. Meni nimittäin aika vauhdilla tossa Ropeconia ennen ne liput. Toisaalta se on ollut jo aavistettavissa ja kohta sitä voisi miettiä jotain cosplay conia vaikka Messukeskukseen.

Traconin yksi puku on ollut sen vuoden verran jo varmana.


Loki!! Alunperin mun piti teettää kaverilla puku, mutta elämä, niin sitten tilasin puvun. Olin huolissani millainen laatu on loppujen lopuksi, mutta voah! Se on upea. Tietty armorin palaset on kangasta, joten ne joutuu tehdä itse, mutta muuten se on hieno. Ja kuuma. Toivon että ilma pysyy viileämä Traconiin asti.


Esimerkkinä jalat. Ensin alle tulee nahkahousut. Sen päälle tulee nahkasaappaat. Saappaan päälle tulee nahkakaistale peittämään saappaan. Ja sen päälle tulee vielä koristeellinen nahkasuoja. Ja paksut huopavuoret takissa... Joten tästä tulee kuuma Loki.

Olen todella innoissani tästä cossista!


Ensin ajattelin olla samalla cossilla kaksi päivää, mutta päätin lopulta ottaa toisenkin. Rakastuin extemporee Regina Mills-cossiin, joten päätinpä vetäistä sen uudelleen. Ja koska nyt on aikaa enemmän kuin päivä, niin ehdin tehdä muutaman propin ja vähän ehkä proppia vaihtaa sopivaksi. Tukan kävin leikkaamassa Millsin kuvien kanssa (koska sopii myös Lokille sama pituus). 

Onneksi tässä on vielä aikaa Traconiin, sillä paljon on kesken ja pitäisi saada kirjoitettua gradua sellaiset 25 sivua tässä kuukauden sisään... Voi olla että Lokin armorit jää tekemättä, mutta teen sitten toiseen coniin ne.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ropecon 2014

Taas on lempiconini tältä vuodelta ohi. Tänä vuonna tuli 10 vuotta täyteen Ropeconia. Rakastan kyseistä conia monesta syystä. Olen larppaaja, joten siellä on ohjelman puolesta sellaista mitä voin itse hyödyntää harrastuksessani ja monesti myös opiskeluissani. Ihmistieteitä kun harrastan.

Minulla oli mietittynä vain yksi puku coniin, mutta päätin etten halua olla kolmea päivää samassa puvussa, joka oli fiksu päätös. Oli nimittäin sellaiset +30 astetta joka päivä, niin puvut ottivat hiemoisen hien tuoksun. Ja koska kävin kotona nukkumassa, niin saatoin kaivaa kaapista mitä mieleen tuli.

Perjantai

Perjantaina menin keijuna paikalle. Laitoin päälle Helinä-keiju mekkoni ja maskeerasin sitten vähän nassua. Pääsin käyttämään haltiakorvia, jotka menivät rikki kun otin ne illalla irti. Toisaalta olivat jo yli 10 vuotta vanhat... Kävin kuuntelemassa kaverin luentoa kulttuurien eroista, joka oli todella mielenkiintoista jo omaa gradua miettien. Tykkäsin kovin.
Normaalisti en käy kamalasti ohjelmissa, ellei ole jotain mitä kovasti haluan kuulla. Ropeconissa kun on niin paljon tuttuja joiden kanssa jumitun puhumaan. Ja näinhän tänä vuonnakin oli. Perjantai meni enimmäkseen halatessa vanhoja kavereita ja nähdessä kauempana asuvia kavereita. Kotiin lähdinkin pikkasen aikasemmin, koska kuumuus oli liikaa. 

Lauantai


Lauantai on ihan mun lemppari conipäivä. Siihen päivään aina panostan, koska koko päivä conia!


Puvuksi valikoitui prinsessa Jasmine. Ehkä mun lempparicossi ikinä. Olen aina rakastanut Disneyhahmoja ja pitkään olenkin haaveillut jonkun prinsessa cossaamista. Tein yleisökyselyn aiheesta ja sieltä nousi Jasmine. Vähän epäillytti paljastava puku, mutta totesin, että ihan sama! Kunhan puku on istuva niin se näyttää hyvälle.


Kaverini teki minulle tilauksesta puvun ja en voinut olla tyytyväisempi. Se istui täydellisesti ja ainut ongelma oli kankaan paksuus. Eipä ollut tullut mieleen että on niin kuuma! Peruukki istui nätisti, vaikka oli myös kuin karvalakki. Vähän joutui omalla tukalla peruukkia parannella, mutta vaikka painoi, niin ei pudonnut.


Lauantai meni enimmäkseen kavereiden kanssa jutellessa. Pienenmuotoinen prinsessa miitti tuli pidettyä ja nähtävästi osallistuin pukukisaankin silloin.


Gaala on sellainen minkä käyn katsomassa joka vuosi/osallistun. Tänä vuonna en tosiaan ollut missään pukudraama larpissa, joten en osallistunut pukugaalaan, mutta katsomassa kävin. Oli taas mahtavia pukuja kaikilla ollut larpeissa. Suosittelen pukuilua rakastavien välillä stekkaavan larppien kuvia. Myös siellä panostetaan pukuihin todella paljon. Voi vaikka avartua uusi harrastus sitä kautta.
Illalla piti mennä Discolarppaamaan, mutta musiikki ei innostanut alkuillasta. Sain suostuteltua kaverini tanssimaan pornopolkkaa ja hän innoistui niin, että käytiin toisenkin kerran kiertämässä (ja peruukki pysyi päässä!)


Kotiin lähdin puoleltaöin, koska aamulla piti olla pitämässä esitelmää. Olin myös niin hikinen tanssimesta, että halusin päästä suihkuun.


Sunnuntai

Sunnuntaina minulla oli aamusta oma luentoni Sankareista. Kerroin vähän graduni pohjalta sankarimyytistä ja siitä millainen on sankarin elämänkaari. Ihan mukavasti oli porukkaa, mutta väsymys ja kuumuus painoi selvästi. Mukavaa oli huomata että ei enää jännittänyt pitää esitelmää. Nähtävästi opettajahommat ja esitelmien pito on jo alkanut tulemaan selkärangasta.


Tämä cossi tulikin kasattua yhdessä illassa. Eräs kaverini cossani Emmaa Once Upon a Timestä perjantaina ja ehdotti puolivitsillä että mulle sopisi Regina Mill/Evil Queen cossi. Mietin sitä sitten perjantai iltana ja totesin että mulla on kyllä helposti sopivat vaatteet.


Eli sunnuntai meni sitten pikkumustassa.


Ropecon <3 Kauhulla odottelin miten käy ensi vuoden Ropeconille, sillä Dipoli menee remonttiin. Onko se sitten jo toukokuussa vai sitten jossain muualla... Mene ja tiedä. Mutta elokuu-syyskuun aikana kuulemma tulee tietoa. Toivotaan että tulee ja jossain kivassa paikassa.

Seuraavaksi onkin sitten Tracon!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Zombie!

Kävin Zombiewalkissa ja teinpä videon maskien tekemisessä. Olkaat hyvät!


Ensi viikonloppuna on Ropecon! Sinne olisi ainakin lauantaina tarkoitus mennä Prinsessa Jasmine puku päällä! Näemme siis ehkä siellä?!

Sunnuntaina klo 10-12 voi tulla kuuntelemaan mun pitämää luentoa aiheesta sankarit. Mikä on sankarin syvin olemus tms...

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tän vuoden suunnitelmat

No niin. Mitäs sitä tälle vuodelle olisi vielä tarjolla?

Loki tulee kun saan vaan kerättyä rahat pukua varten. Tilauksen kanssa tuli hieman ongelmia, koska sieltä mistä olin tilaamassa otti kovat postituskulut+tullikulut. Eli olisin maksanut pelkästä postituksesta 100 e.
Heti kun puku on minulla niin väännän siihen suojat (ranteisiin ja olkapäähän) itse. Mutta en viitsi tehdä ennen kuin puku on minulla, jotta niistä tulee oikean kokoiset.
Loki cossi tulee viimeistään Traconiin ja näkyy myös suurella todennäköisyydellä ensi vuoden coneissa (Frostbite tms).


Toinen puku tälle vuodelle on prinsessa Jasmine. Olen halunnut pitkään tehdä taas Disney-cossin ja kavereiden kehoituksella valitsin Jasminen. Päätin olla kiva ja palkkasin ompelijakaverin tekemään minulle puvun. Tuetaan näin suomalaista käsityötä (ja itse en ole kovin hyvä ompelija). Peruukki on tilauksessa ja nyt vaan etsin sopivia korviksia. Voi olla että pitää itse tehdä...
Prinsastelen ainakin Ropeconissa. Ehkä myös muuallakin, mutta varmasti ainakin siellä. (käynnissä kova vatsalihastreeni)