perjantai 25. huhtikuuta 2014

Päivitys Loki-cossista



Totta tosiaan Traconhan on tulossa ja sinne tarkoitus ryhmäcosseilla perhe Odinia. Minulla oli alkuperäinen suunnitelma tehdä Loki-cossi itse, mutta en ole niin taitava. Sitten olin saamassa ompelu apua, mutta koska elämä, niin en saanut.


Olin jo valmis luovuttamaan ja menemään sitten jätesäkki päällä Traconiin kunnes käytin sen 5 minuuttia ajatteluun. Koska en kisaa ja koska minulla ei ole mitenkään suuri tarve kehittyä ompelijana, niin aina voi tilata puvun.


Laskeskelin budjektia ja totesin että itse tehtynä tai customtilattuna, hinta ei monella kympillä tulisi eroamaan. Joten tilaan siis puvun. Sitä on sitten helppo muokata itselleen sopivaksi, jos siltä tuntuu. Suojat teen itse edelleen ja varmaan teen myös itselleni Tesseracin, eli sen sinisen kuution.


En luovuta!! Loki tulee Traconiin muodossa tai toisessa. Haluan paljon nahkaa (tai tekonahkaa) päälleni ja näyttää tyylikkäältä.


Pitääs laittaa siis ensi kuussa tilaus menemään, jotta ulkomailta tulee puku sitten perille asti. Jos onni käy, niin tulee jo aikaisempaan coniin (Ropecon mahdollisesti), mutta jos puku ei saavu niin sitten Traconiin. Nyt olisi tilattava myös kunnon binderi, kosk nykyiset ovat surkeita ja venähtäneitä. Kaikkea sitä tämän harrastuksen takia tulee tehtyä....





sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Walpurgis

Pitkästä aikaa kävin larppaamassa. Oli aivan ihanaa, sillä pääsin pelaamaan niitä pelejä joilla olen joskus aloittanut. Eli Harry Potteria. Kyseessä oli puhdasveristen illanistujaiset, mutta oikeastaan poliittinen tapahtuma, jotka ministeriö oli juuri kieltänyt. Eli siis kieroilua, nyrpeitä katseita ja upeita pukuja.


Pelasin Bernadotte Lestrangea, Rodolphuksen ja Rabastanin siskoa. Piti olla rikkaan ja ylvään näköinen. Nainen hoiti kartanoa ja muutenkin suvun asioita, joten voimakastahtoinen puhdasverinen.



Leikin meikeissä enemmän väreillä, koska oltiin kehoitettu tuomaan proppautumisessa värejä esiin. Sovittiin että Lestragien väri on punainen joten se sitten toimi pohjana. 

Sukukoru

Tyllihame ja korsetti Morticia
Päällyshame itse ommeltu
Paita ja rannekkeet H&M 

Minä laitan korsetin aina kun on siihen mahdollisuus, joten selkä suorassa menin. Ihana peli ja oli ihan tajuttoman mukavaa pelata tuota hahmoa.




torstai 17. huhtikuuta 2014

Somea!

Päädyin älypuhelin aikaan uuden Nokia Lumia 1020 kanssa ja nyt löydyn sitten vaikka mistä.

Twitteristä löytyy TaruSaga
Instagrammista tarusaga

Tumlbrissa edelleen sagaofloki ja sagaoflokicosplay.

Tervetuloa!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Tanssia

Tämä ei nyt ole cosplaytä, eikä myöskään larppausta. Mutta pukuilua kuitenkin.

Kävin viime lauantaina tanssimassa itämaista tanssia Kulttuurikeskus Caisassa ja pakko esitellä mun tanssipuku ja meikit.




Hienosti muuttotouhujen keskellä otettuja kuvia. Puvun sain tanssiopettajalta ja rakastin sitä. Oli todella mukava ja ihanan näyttävä.


perjantai 21. helmikuuta 2014

Frostbite osa 2

Kuten lupailin niin nyt cossipostaus. Teemana oli mulla Loki. Kerrankin oli fiksut cossit, joten ei ollut kylmä, ennemminkin lämmin tuli välillä.

Lauantaina leikin Lokia. Otin GermanLoki version, eli kun Loki on Avengerissa Saksassa irrottamassa silmiä. Puvussa harmittaa että minulla ei ole pitkää puvun takkia, ja nyt ei ole ollut varaa sellaista ostaa. Ehkä sitten joskus löydän pidemmän tai teen itse. Tukka oli tuskainen, koska paksu pehkoni lähti valumaan Severus Kalkaros tyyliin koko ajan. Pitää seuraavia kertoja varten ohentaa tukkaa reilusti.



Kohtasin ihana Sherlockin jonka kanssa otettiin muutama kuva. Harmikseni mun kuvat tärähti ja en saanut yhtään tarkkaa kuvaa.


Sunnuntaina sitten LolitaLokia. Se oli ehdottomasti hauskaa! Rakastan lolita-tyyliä, joten oli mahtava päästä leikkimään sillä. Tuli fiilis tehdä lisää samanhenkisiä pukuja.