Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Johan meni tämä vuosi nopeaa... Nyt olisi aika siis vähän katsastaa mitä tulikaan tehtyä.

Helmikuussa oli Frostbite.


Oli Lokia Stuttgartista ja Lolita-Lokia. Ihan mielettömän kivaa, vaikka Stuttgartiin en ollut ihan tyytyväinen.

Huhtikuu oli punainen


Oli tanssiesitystä ja vähän larppausta.

Perustin myös Youtube-kanavan. Vähän hiljaista ollut nyt, mutta ideoita on kovasti ensi vuodelle.

Tulihan se Ropeconkin ja vain oli Jasmine suunniteltuna.


Lopulta olin keijuna (huonosti kuvia) ja sitten Regina Millsinä.

Päätin käydä zombeilemassa koiran kanssa ja oli ihan mahtavaa. Ensi vuonna uudelleen.



 Onnistuin ottamaan myös muutaman larppauskuvan. Samasta pelistä kaksi omaa hahmoani. Huomaako jotain eroa?



 Tracon oli sitten cossien parista se parhain. Tykkäsin niin  Lokista kuin Regina Millsin paremmasta versiosta. 


Ensi vuodelle tulee paljon uutta ja jotain tuttuakin. Suosittelen seuraamaan mua facebookista, jos haluaa pysyä paremmin mukana menossa. Siellä on jo vihjeitä ensi vuoden suunnitelmista. Päivitän ne kyllä tänne myös tämän viikon aikana.


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluja!

En työkiireiltä ehtinyt joulusta kuvaa ottamaan, mutta tässä hieno vastine! Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille!


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Facebook!

Päätin tulla taas mukaan ajanpyörään ja perustin fb-sivuston blogia tukemaan. Sinne kun on helppo sitten laittaa pienempiä päivityksiä ja höpinää.

Facebookissa siis Saga cosplay löytyy. Tervetuloa!!

Whoooah! Jopa fbssä!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Tanssia

Tämä ei nyt ole cosplaytä, eikä myöskään larppausta. Mutta pukuilua kuitenkin.

Kävin viime lauantaina tanssimassa itämaista tanssia Kulttuurikeskus Caisassa ja pakko esitellä mun tanssipuku ja meikit.




Hienosti muuttotouhujen keskellä otettuja kuvia. Puvun sain tanssiopettajalta ja rakastin sitä. Oli todella mukava ja ihanan näyttävä.


maanantai 16. joulukuuta 2013

Yukicon jää välistä

No koska pitää tienata rahaa, niin multa jää tänä vuonna Yukicon välistä. Liian myöhään tajusin että piti toivoa se vapaaksi ja sain juuri lauantaille päivävuoron, joten en viitsi yhdeltä päivältä maksaa sitä koko vklopun hintaa. Harmittaa kyllä. Mutta taidan ehkä sitten mennä Frostiin, kun sinne on ainakin tuttuja tulossa.

No Frostiin tulee sitten ainakin Frost-Loki, koska pakko! Lolita-Loki on ehkä sitten myös vaihtoehtona. Mutta pitää katsella rahatilannetta ja miten koira tykkää olla hoidossa.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensi vuoden suunnitelmat.

Tämä vuosi on ollut hyvin moninainen cossien suhteen. Olen melkein joka conissa ollut muutamalla puvulla ja pakko sanoa että se on ollut aika raskasta, aikaa vievää ja rahaa syövää. Koska kirjoitan gradua, joulukuussa kotiini rantautuu koiranpentu ja olen edelleen köyhä, niin piti miettiä uudelleen miten coni vuoden hoidan. Ensi vuoden päätinkin mennä yhdellä teemalla, jolloin voin helposti käyttää pukujen eri osia sen eri muodoissa. Kenellekään tätä blogia lukeneelle ei varmaan tule yllätyksenä ensi vuoden teemani


Lokillahan sitä mennään. Mulla on jo kasassa yksi puku ja olen testaillut eri vaihtoehtoja. Jotunheim-Loki on ainakin tulossa. Mahdollisesti lolita-Loki ja ens Traconiin on sitten big plans nimittäin


Ajattelin kokeilla tehdä oikeasti haastavan ja työlään YHDEN cossin. Tota varmaan käytänkin sitten koko loppuelämäni. Haarniskan palasia saatan käytellä eri versioissa, mutta nuo hurmaava nahkapuku tulee sitten vasta Traconiin. Wish me luck!

Tammikuussa on muuten Yukicon, josta alkaa sitten conivuoteni Lokina! Ketään tulossa sinne?


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Nörttiys

Millaista on olla nörtti mun elämässä?


Mä olen aina fanittanut jotain ja kun fanitan, niin teen sen sitten asenteella. Ensimmäinen asia mitä muistan fanittaneeni on ollut Spice Girls.


Mä olin aivan sekaisin kyseisestä bändistä ja onneksi en ollut ainut. Seinäni oli oikeasti tapetoitu Spaissari-julisteilla, mulla oli monta bändipaitaa, pukeutumisvinkkejä otin bändin jäseniltä, kappaleet osasin ulkoa ja jopa ne tanssit (osan muistan edelleen ulkoa). Henkeen ja vereen olin aina bändin puolella ja mulla oli Spaissari-kansio, jossa oli lehtileikkeitä, tarroja tms. Pieni omaisuus meni oheistuotteisiin. Kun Spice Girls hajosi vuonna 1998 Suomen keikan jälkeen, niin kyllä harmitti vietävästi. Sen jälkeen seurasin bändin sinkku-uria ja Melanie C on edelleen kuuntelulistalla.
Silloin huomasi että jos on joku asia mihin on intohimoisesti paneutunut, niin on aina ihanaa löytää toveri jonka kanssa jakaa sitä intohimoa. Minulla oli silloin kaveri, jonka kanssa opeteltiin ne tanssit, kateltiin konsertteja ja puhuttiin bändistä. Fanittaminen on eräänlaista nörttiyttä. Eihän sitä etsi tietoa aiheesta, johon ei ole mitään intohimoa. Ja syytän tästä kaikesta Spaissareita.


Meni monta vuotta että pääsin mukaan fantasian maailmaan. En oikein muista fanitinko mitään erityisesti Spice Girlsin jälkeen. Tykkäsin kovasti Shakespearesta (ja edelleen rakastan), jonka johdosta oikeastaan ajauduin Harry Potter-faniuteen. Olin juuri nähnyt Kenneth Branghtin filmatisoinnin Hamletista ja olin rakastunut kyseiseen näyttelijään. No katsos, joku hassu elokuva kuin Harry Potter ja Salaisuuksen kammio sisälsi tuon näyttelijän. Katsoin ennen kyseistä leffaa myös sarjan ensimmäisen osan ja voinen sanoa olevani vähän pihalla. 


Mutta jotenkin ihastuin Salaisuuksien kammioon ja päätinpä ihan mielenkiinnosta lukea olisiko Lucius Malfoysta enemmän kirjoissa. Ja sitten sille tielle jäin. 


Mitä sille tiellä jääminen on tarkoittanut mun elämässä?

1. Larppaus
Aloitin larppauksen vuonna 2004. Enimmäkseen pelailin Harry Potter aiheisia pelejä, ja se passasi mulle hyvin. Miksi jäin larppaamaan ja jatkan edelleen. Suurin syy on ne muut ihmiset. On aina mahtavaa kun pääsee jakamaan faniutta ja harrastustaan muiden kanssa. Koska pelaajia on hyvin erilaisista taustoista, niin porukasta löytyy kyllä monenlaista ihmistä. Voisin sanoa että suurin osa kavereistani on tällä hetkellä löydetty tämän harrastuksen piiristä. Loitsun kantamasta ja sen vaikutuksesta ei oikein voi käydä depattia kuin toisen larppaajan kanssa. Myöskään tappelua siitä onko ruuan autenttisuus pelille mitenkään tärkeä asia, on huono käydä ulkopuolisen kanssa. Mä olen tavannut niin paljon erilaisia ihmisiä tässä harrastuksessa, että olen välillä hämmästynyt itsekkin. Mahtava harrastus.


2. Fanius
Kuten Spaissari esimerkistä käy ilmi, niin mä fanitan usein aika intensiivisesti. Jos löydän jotain mistä tykkään kovasti ja olen kiinnostunut, niin kyllä käytän energiaa saadakseni lisää tietoa siitä. Harry Potterit luin, katsoin leffat, liityin Vuotava noidankattila sivustolle, kävin faninäytöksissä, larppasin, hommasin kamalasti fanitavaraa, keskustelen mielellään aiheesta... Jos huomaan jossain fanittamani asiaan liittyvän jutun, niin kyllä osoitan jotain kiinnostusta. Jos toisessa sarjassa vitsaillaan toisen sarjan aiheilla, niin pienet nörttiaivoni huutavat "HIH". Tumblr on tällä hetkellä vain nostanut muutaman sarjan faniuden miellettömyyksiin, koska siellä sitä levitetään. 


3. Puhe
Tämä on hauska juttu. Jotenkin välillä tuntuu että nörteillä on oma kielensä. Se koostuu referensseistä kirjoihin, leffoihin ja sarjoihin. Joskus jollain harrastajaryhmällä saattaa olla oma sanastonsa, ammattikieli. Kyllä autoilijat tietävät auton osien nimet, mutta autoista tietämätön vaatii enemmän selitystä sille mikä on pölykapseli.
Nörtit ymmärtävät taas jotkut lauseet hyvin erilailla kuin ne saattava muille kuulostaa, tai tuovat lisäsisältöä. Jos sumulla sanon että ankeuttajat lisääntyvät, niin Potterinsa lukenut ymmärtää mihin viittaan (kun kirjoissa on ankeuttajia, niin on sumuista). Samoin jos sanon sumulla, että nyt pitäisi olla mukana suolaa ja rautaa, niin Supernaturalia katsonut tajuaa minun viittaavan kummitusten karkoittamiseen. Minulla on myös yksi kaveri jonka kanssa ei tarvi edes sanoa lauseita loppuun, kun puhumme "nörttiä". Ymmärrämme nopeasti mihin toinen on viittaamaassa ja usein lauseet loppuvat yhteiseen "OMG MÄ NIIN TIIÄN JOO HII!"


4. Materiaa
Voi sitä materian määrää. Mulla on yli 200 dvdtä, mieletön määrä cdtä, pikkusälää hylly täynnä, kirjoja, paitoja, laukkuja, koruja, taikasauvoja, kangasmerkkejä... Mulla on melkein koko ajan menossa projekti "kerää jostain tv-sarjasta kaikki kaudet". Sain juuri kerättyä Supernaturalista kauteen 6 asti, Star Trek Next Generation on käynnissä (vasta kaksi kautta), Hovimäestä eka kausi on vasta ja nyt haluisin kerätä kaikki Doctor Whot ja Uudet Sherlock jaksot. 


5. Cosplay/Conit
Laitan tämän erikseen larppauksesta, koska on hyvin erilainen asia. Cosplay on antanut minulle taas toisenlaisia tuttavuuksia. On hienoa tavata ihmisiä, jotka haluavat tulla puhumaan siitä miksi olet pukeutunut. Conit ovat myös hyvin erilaisia tapahtumia verrattuna larppeihin. Ihmiset ovat todella innoissaan coneissa ja hypetyksen määrä on mieletön. Siellä on myös ihan kaikenlaista porukkaa ja pääsee juttelemaan monenlaisista näkökulmista. Kun olen muutaman kerran myös pitänyt ohjelmaa coneissa, niin sitäkin kautta saanut sitten tutustua ihmisiin ja saada uusia mielenkiintoisia ajatuksia aiheista jotka on ollut itselle tuttuja. Cosplay on myös hyvin haastava harrastus, jos sitä ottaa edes vähän vakavissaan. Mä en pyri itse täydelliseen yhdennäköisyyteen esikuvan kanssa, mutta haluan kuitenkin että saan toteutettua oman mielikuvani. Onhan se hassua välillä metsästää ympäri kaupunkia kromimaalia, jotta saa maalattua yhden propin yhteen coniin.

Mitä siis nörttinä olo tarkoittaa? Se tarkoittaa että joka päivä mun elämässä on yhtä sarjojen, kirjojen ja leffojen sekamelskaa. Mua ei haittaa aloittaa yhtäkkiä keskustelua Taru Sormusten Herrasta-kirjan ja leffojen eroista, tai miten Hobitti elokuvia voi tulla 3, kun ensimmäinen leffa kävi melkein puolet kirjasta jo läpi (joka on muutenkin lyhyt kirja). Mua ei hävetä kulkea kaupungilla paita päällä jossa on iso kuva Lokista. Hihittää junassa kun näen Lucius Malfoyn näköisen miehen. Aloittaa keskustelua täysin tuntemattoman kanssa, vain koska sillä on rusetti/solmuja ja päässään fez. Voin laittaa rahaa siihen että saan juuri oikeanlaisen kaulahuivin korpinkynnen koulupukuun, koska no... Se on sitten kiva koriste-esine.

torstai 21. marraskuuta 2013

Uusi nimi, uusi osoite, uutta!

Menin sitten kyllästymään entiseen nimeeni ja päätin aloittaa aivan uuden lehden tässä ajassa. Taruinen on ollut nickini jo yli 10 vuotta ja jotenkin tunsin että se nimi ei enää kuvaa minua. Se myös on hyvin yllättävän lähellä omaa nimeäni ja äääh. Se on tylsä. Joten oli aika uudistua.


Kuten tuossa kerroin, niin minulle on tulossa joulukuussa koiranpentu ja olen nimennyt hänet Sagaksi. Joten neiti Saga saa toimia minun uutena inspiraationa. Vaihdoin tumblr tilin nimen ja nyt sitten vaihdoin tämän cosplay/maskeerausblogin myös. Sagan cosplay! Olkoon se minun uusi cosplay identiteettini tai jotain sellaista.


Yläbanneri koki pienen muutoksen. Nimi vaihtui ja lisäkin yhden kuvan siihen. Tykkään pitää sen simppelinä, joten ei suurta muutosta.

No? Onko tämä nyt tuore ja parempi vaihtoehto?


Ja sitten myös uutena! Jos sinulla on jokin maskeeraus tai cosplay idea minkä haluisit minun toteuttavan, niin laittele kommenttia (ja minut tuntevat voivat ihan sanoa suoraan). Pelkään nyt jumittuvani tiettyihin hahmoihin ja haluisin haasteita. Tietenkin sellaisia joita pystyn järkevissä määrin toteuttamaan.

Uusi tumblr tili

Tein uuden tumblr tilin pelkästään mun cosplaylle ja maskeerauksille. Eli sitäkin voi seurata halutessaan. Siellä on sitten pelkkää kuvaa tarjolla, eikä mun höpötyksiä


Saga-of-loki on muuten nykyään myös mun tumblr tilin nimi, joten taruinen on lähtenyt pois käytöstä.


Voipi olla että vaihdan myös tämän blogin nimeä jossain vaiheessa, mutta en ainakaan tänään vielä. Informoin.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Loki Week!

Päätin viettää tämän viikon Lokin parissa ja pyydän kaikkia osallistumaan!



Kaikki kaverit ja kavereiden kaverit vaan mukaan. Ei tarvitse välttämättä tehdä muuta kuin olla osallisena fb tapahtumassa tai hengata muuten vaan! Tervetuloa!



maanantai 23. syyskuuta 2013

gif kuvat

Minulta kyseltiin yhtenä päivänä että teenkö itse kaikki gif-kuvat tänne vai mitä häh? Ja jos teen itse niin miten?

Siis mikä on gif? Se on niitä jänniä kuvia jotka liikkuu kuten:


En ole tehnyt kaikkia niitä gif-kuvia mitä täältä löytyy, koska olen törkeästi googlea käyttänyt hyväkseni. Sen takia on myös vaikea löytää tekijä (itse laitan alareunaan tumblr-osoitteeni nykyään, jotta löytyy jotain kautta tekijä, kuten yläpuolella olevassa (jossa on typo)). Lahopäänä unohdan mainita jos kuvat on muualta kuin omasta kamerasta (en yritä ottaa kunniaa).

tämä ei ole minun tekemäni

Miksi gif? Miksi ei vaan kuvia? Olen jostain kumman syystä tykästynyt näihin. Jotkut vihaa näitä, koska on ärsyttäviä. Mä tykkään pienestä liikkeestä kuvassa, koska tuo lisää mielenkiintoa.


Miten näitä sitten teen, jos nyt kerran itse näitä olen tehnyt? Etsin ensin sen pätkän mistä haluan gifin tehdä ja lataan sen koneelleni. Sitten käytän niinkin hienoa ohjelmaa kuin Windows movie maker. Siitä sitten pätkäsen sen pätkän minkä haluan. Se on noin 2-5 sekunttia per kuva. Tallennan pätkän mp4 muotoon ja vaihdan ohjelmaa. Sain taisteluiden kautta ladattua GIMP-ohjelmaan GAP lisäosan, jolla voi muokata myös videoita. Siellä sitten taiteilen ja vola, minulla on gif-muotoinen kuva.


Gif-kuvan voi tehdä ihan mistä vaan videosta. Itse tein Aatun (siskon koira) ja minun tempusta myös sellaisen. Olen kyllä vielä aika aloittelija, joten en voi mitään ihmeellisiä neuvoja antaa. Mutta yritän nyt kovasti muistaa merkinnän laittaa jos kuva ei ole minun tekemäni. Niitä on täällä jo kasa, ja olen laiska enkä jaksa alkaa niitä merkkailemaan jälkikäteen.