Johan meni tämä vuosi nopeaa... Nyt olisi aika siis vähän katsastaa mitä tulikaan tehtyä.
Helmikuussa oli Frostbite.
Oli Lokia Stuttgartista ja Lolita-Lokia. Ihan mielettömän kivaa, vaikka Stuttgartiin en ollut ihan tyytyväinen.
Huhtikuu oli punainen
Oli tanssiesitystä ja vähän larppausta.
Perustin myös Youtube-kanavan. Vähän hiljaista ollut nyt, mutta ideoita on kovasti ensi vuodelle.
Tulihan se Ropeconkin ja vain oli Jasmine suunniteltuna.
Lopulta olin keijuna (huonosti kuvia) ja sitten Regina Millsinä.
Päätin käydä zombeilemassa koiran kanssa ja oli ihan mahtavaa. Ensi vuonna uudelleen.
Onnistuin ottamaan myös muutaman larppauskuvan. Samasta pelistä kaksi omaa hahmoani. Huomaako jotain eroa?
Tracon oli sitten cossien parista se parhain. Tykkäsin niin Lokista kuin Regina Millsin paremmasta versiosta.
Ensi vuodelle tulee paljon uutta ja jotain tuttuakin. Suosittelen seuraamaan mua facebookista, jos haluaa pysyä paremmin mukana menossa. Siellä on jo vihjeitä ensi vuoden suunnitelmista. Päivitän ne kyllä tänne myös tämän viikon aikana.
Teki mieleni ottaa muutama vampyyrihenkinen kuva. Jotenkin lähdin vaan rakentamaan tyyliä punaisten piilareiden ympärille ja lopulta tulin kuvissa näkyvään tulokseen. Saatoin vahingossa tehdä jopa hahmoni larppiin jota olen järkkäämässä.
Tykkään tuosta peruukista kamalasti, mutta haluisin sen frontlacena. Ehkäpä sitten peliin sellaisen ostankin.
Ja jos larppaus kiinnostaa, niin täällä olisi Vampire Knight henkeen tehty pelini.
Nyt hieman erilaista juttua, nimittäin korkokengistä. Tämä kyllä liittyy cossaukseen, joten jaksa kanssain.
Olen jo monessa monessa ja monessa conissa katsellut immeisiä korkokengien kanssa. Ja muutamalla kerralla itkenyt henkisesti (tai fyysisesti), kun näkee miten kivuliaasti ja vaikeasti niillä on ollut käyttäjän kävellä. Tuntuu että monella on käynyt niin, että cossi vaatii korkokengät, mutta cossaaja ei ole itse niihin tottunut. Vaihdetaan tennarit 13 cm plattareihin yhtäkkiä. Tietenkin korkeat korot on parhaat, mutta conissa pohkeet, nilkat ja polvet tulee kipeäksi. Ja seuraavana päivänä ei kävellä yhtään mihinkään ja suurin osa conista meneekin istuen ja seinään nojaten. Jaloissa on polte ja rakkoja.
No tästä huolestuneena ajattelin laittaa pienen opasteen korkokengillä kävelylle, ja siihen miten voi treenata itsensä paremmaksi käveliäksi niiden kanssa. Ja että kuinka ne jalassa jaksaa sitten koko conin.
1. Aloita matalasta paksusta korosta, josta sitten voit matkata kohti taivasta. Hommaa helpot treenikengät ja käytä niitä välillä vaikka vain kotona, jos ulos ei kehtaa korkokengin astua. Astu aina reilusti vaan kannalle ja anna koko jalan painon käydä maassa. Tätä voi treenata ihan paljain jaloin. Korkokengissä vain jalka ei pääse samallalailla joustamaan, mutta idea on sama. Kanta ensin ja viimeisenä lähtevät maasta varpaat.
Äitini antamat pienillä koroilla varustetut kengät ovat olleet todella hyvät treenikengät. Korko on paksu ja tukeva. Ne on melkein kuin olisi tennarit jalassa ja pienikin korko antaa nätisti ryhtiä kävelyyn.
Nämä ovat jo astetta vaikeammat kävellä, koska korko on pienempi ja keskellä kantaa. Mutta kyllä se harjoittelulla onnistuu. Kun vaan muistaa laittaa korolle ensin painon.
Astetta korkeampi, mutta edelleen ei mitenkään hirveän korkeat. Kengissä on oltava hyvä tuki ja nilkkaremmi on välillä hyvä vaihtoehto ekoihin korkkareihin. Se tuo tunteen että kenkä pysyy paremmin jalassa ja ei tarvitse pelätä kenkien putoamista kesken kävelyn.
Tälläisiä korkoja en suosittele laittamaan ilman treeniä. Itsellä nämä menee jo yhden päivän juhlat ihan hyvin, mutta en ikinä laittaisi koko päiväksi coniin, koska voisin vain kuvitella kuinka jalkani väsyisi jo matkalla conipaikalle. Paksut korot tai wedget on ihan parhaita coneihin. Niissä pysyy tasapaino paremmin ja on ystävällisempiä jaloille.
Ota mukaan aina varatennarit!
2. Opettele oikea tapa kävellä.
Tuossa on hyvä video siitä miten kengät kannattaa valita ja siitä miten kävely luonnistuu parhaiten.
Muutama asia mitä kannattaa muistaa:
- Hyvä ryhti. Katse eteen, ei maahan tai kengän kärkiin. Selkä suoraksi, hartiat taakse ja pieni puristus vatsanpohjasta. Ajattele että sinulla on naru päässäsi ja joku vetää sitä koko ajan ylös. Korkokengissä ei kannata laahustaa.
- Anna lantion liikkua. Suomalaisille on hyvin ominaista kävellä jäykästi ja suorasti. Mutta mitä korkeampi korko sitä enemmän tulee antaa lantion keinua. Korkkareiden on tarkoitus tehdä kävelystä naisellista, ei robottimaista.
- Jalkaa toisen eteen. Lantion liikeeseen vaikuttaa se että jalka tulisi laittaa hieman ristiin toisen jalan kanssa. Ei nyt tarvitse sitäkään liiotella, varsinkin jos nyt arkipäivästä puhutaan. Mutta vähintään toisen eteen. Jos tuntuu vaikealta, niin harjoittele katukivien kanssa. Astu aina samalle riville, niin muutaman kerran jälkeen se tulee jo luonnostaan.
- Kanta maahan. Suurimmat kivut jalkoihin tulee, kun ei osaa laitaa kantaa ensin maahat. Silloin joudut jännittämään eniten jalkojasi ja kivut on taatut. Reilusti vain kanta ensin ja sitten päkijä. Et kaadu. Kävele kuin normaalisti. Päkijät ei tule missään kävelytyylissä laittaa ekana, ellet olen tanssimassa. - Älä lukita polviasi tai vaihtoehtoisesti muista vähän suoristaa niitä. Pidä polvet kävellessä pehmeinä ja muista se hyvä ryhti. - Pienet askeleet. Korkokengissä on lupa sipsutella. Älä harpo kuin lenkkareissa, vaan ota puolet lyhyempiä askeleita. Tasapaino pysyy paremmin ja näytät tyylikkäämmältä. Jos kaverit harppoo maihareissaan hurjaa vauhtia, niin käytä julmasti korkkarikorttia ja pyydä hidastamaan. Varsinkin juostessa ota todella pieniä sipsutusaskeleita. Poikkeuksia!
- Rappuset: Rappusia ylös kävellessä pidä paina päkijöillä. Tämä siksi, että jos korko ei mahdu koko rapulle, niin et kaadu taaksepäin. Alaspäin mennessä vastaavasti paino korkolle kunnolla. Silloin on lupa katsoa alas.
- Nurmikko, ritilät: Päkijälle paino, jotta korko ei uppoa nurmikkoon tai jumitu ritilöihin. Eniten korkoja tuhoutuu ritilöissä.
3. Vaihta korkolaput ajoissa. Uusissa kengissä on usein muoviset korkolaput jotka kuluvat muutamassa käyttökerrassa pilalle. Ehjä korkolappu helpottaa kävelemistä ja pitää kengät kunnossa pidempään. Samoin liukkaat conipaikkojen lattiat on pahoja paikkoja, joten hyvin tehdyt pohjat auttaa pysymään pystyssä. 4. Sisäänaja kengät. Tiskaa, imuroi, vie roskat, tee ruokaa kengät jalassa. Jos laitat conipäivänä kengät ekan kerran jalkaan sovituksen jälkeen, niin lupaan sinulle rakkoja. Parasta on muutamaa viikkoa ennen conia käyttää kenkiä vähän ahkerammin, jotta lesti muotoutuu jalkaan ja voi mahdollisesti ostaa siihen tarvittavia tyynyjä.
Noilla nyt pitäisi päästä liikkeelle. Korkokengät vaativat asennetta ja uskallusta. Ole kärsivällinen ja treenaa. Ja muista että astu aina kanta edellä.
Ja mitäs sitä ensi vuodeksi? Traconissa ideat lenteli ihan huimasti ja tuli mieletön kasa cossi-ideoita ensi vuodelle/tuleville vuosille.
Seuraava coni taitaa olla ensi vuonna Frostbite. Sinne on jo cossit valittu eli
FrostLoki on nyt pakko tehdä. Piti tehdä jo aikasemmin ne maskit, mutta nyt toteutan ne. Univormun kanssa maskit tulee olemaan vaaralliset (koska sininen maali). Mutta minulla on idea sitä varten myös.
Traconissa itkeskelin että miksi en ollut ottanut Potter-cosseja. Joten päätin että nyt voisin Frostissa leikkiä nuorta Severusta. Mullahan olisi valmis puku jo, mutta halusin vain päteä lisää, joten päätin hommata uuden krakan, huivin, villapaidan... Joten varmaan koko cossi uudestaan.
Kaksi cossia saa riittää. Tulen sitten perjantaina normaaleilla vaatteilla tai jollain simppelillä puvulla.
Mitäs muuta ensi vuodelle?
Arvatkaa kumpi? Kyllä, ne takana olevat tytöt. Kaverin kanssa pohdittiin ryhmäcossia tanssitytöistä, joten kimppakivaa! Minusta puku on niin ihanan simppeli ja jenkkihulluna ei haittaa yhtään jenkkimekko kaapissa. Alustavasti juttelin kaverin kanssa ompelusta. Johonkin kesäconiin puvun laitan, koska jäätyminen ei ole kivaa.
Nuuskis on ehkällä. Joskus muinoin cossasin Nuuskamuiskusta huonolla menestyksellä. Olisiko ollut niitä ensimmäisiä cossejani, jossa yritin olla tietty hahmo. Vaikea muistaa, kun vuodesta 2004 asti olen coneissa käynyt enemmän tai vähemmän cossaten.
Koska Tohtoreita löytyy coneista, niin haaveena olisi olla Amy Pond jossain. Ehkä ensi Traconissa. Ja kissogramina. Haasteena on löytää taktisetliivit, koska nuo kyseiset löytyy vaan brittipoliisien kaupasta hyvällä hinnalla, joten joudun ehkä vähän muokata. Toisaalta myös yöpaita-Amy olisi hauska. Mutta Amy Pond ehdottomasti.
Ja maskeeraushaasteeni. Weeping Angel Doctor Whosta. Tämä ei välttämättä ensi vuodelle kerkeä, koska tekemistä riittää. Voi olla että keksin toisen otuksen sarjasta, mutta tällä hetkellä Weeping angel on ykkösenä.
Huoh! Tällästä suunnitelmaa. Katsoo miten onnistun näissä suunnitelmissa. Onkos teillä jo suunnitelmia ensi vuoden coneihin?