maanantai 17. helmikuuta 2014

Desucon Frostbite part 1

Viikonloppuna oli sitten Frostbite. Tuo k-18 kokeilu. Noh, siitä sitten lopussa enemmän.

Meikä ilmaantui Lahteen jo perjantaina, mutta vanhana ja väsyneenä jäin hotellille kaverin kanssa kattomaan Hobittia....


Cossit ripustin kauniisti vierekkäin odottamaan conipäiviä. Ensin silitin kauluspaidan ja prässäsin housut kuntoon. Ihanaa kun hotellilla oli silitysrauta!


Oli ystävänpäivä ja löysin kaupasta söpön omenan. En syönyt sitä koko conin aikana, mutta se oli söpö.

Lauantaina oli tosiaan päällä Loki-herra cossit ja sitten sunnuntaina LolitaLokina. Laitan cosseista omat päivytykset. Ajattelin kirjoittaa tästä kokeilusta nyt enemmän.


Miten tämä coni nyt erosi viime vuotisesta Frostista?

No oli väljempää. Se oli selvää, koska ei oltu myyty loppuun, joten ei siellä ollut sitä porukkaa niin paljoa. Kaikki piristyssuihkeet puuttui ja jotenkin välillä tuntui että conissa oli harras tunnelma. Hengaajia, tai siis aikaa kuluttavia ja keskustelevia henkilöitä, oli kyllä ihan yhtä paljon kuin ennen. Lattioilla oli edelleen pieniä porukoita valtaamassa tilaa ja kävellessä ohjelma huoneiden ohi, niin niissä oli tyhjää. Itse en käynyt katsomassa kuin cosplaykisat (ne oli kyllä nyt tasokkaammat) ja sitten yhden ohjelman joka oli nyt ihan ok. Myyntipöydille pääsi vähän paremmin, mutta kyllä siellä välillä sai venailla että pääsi pöydän ääreen.


Oli siistimpää. Pitsalaatikoita ei ollut ympäriämpäri ja roskat löysi tiensä roskikseen suurimmaksi osaksi.

Cosseja oli vähemmän, mutta hyvin erilaisia. Itse kaipailin ehkä vähän enemmän itselle tunnistettavia hahmoja, mutta aina ei voi voittaa. Ja huomasin myös että kuvia otettiin vähemmän toisten cosseista. Toisaalta oli mukava määrä myös miehillä cosseja ja enemmän miehiä paikalla.

Ohjelma oli edelleen tylsää ja en tosiaan mennyt kuin yhteen luentoon, jonka piti kestää 1.5h, mutta luennoitsija veti sen 30 minuutissa. Mutta se oli ihan hauska. En mä mitään uutta siitä oppinut, koska aiheena oli nörttimiehelle nainen. Istuin enimmäkseen kaverin kanssa karaokessa (josta haluisin myös antaa vähän palautetta, koska karaoken vetäjät lukivat mangaa ja eivät olleet kamalan innostavia) ja HENGASIN. 

Alkoholia oli, mutta kuulemma todella kallista. En mä halua conissa olla humalassa, joten en ostanut. Iltabileetkin jäi välistä, koska ei innostanut mennä kun tiesi siellä olevan alkoholia (vaikka juomat juotiin tietyllä alueella). Mielummin katselin James Bondia hotellilla.


K-18 leima oli musta ehkä turha. Ehkä olisi voinut tehdä yhden conin lisää ja laittaa se k-18 leimalla. Ja ehkä vain kaksi päiväiseksi. Kolmelle päivälle ainakin tuolla näytti olevan liian vähän ohjelmaa. Ikäraja karsi niin paljon kävijöitä pois, että harmittaa. Perheelliset ei voi tulla, monet joutuu jättämään välistä kun sisarukset ei pääse ja boikotoijat jäi pois. Tuolta puuttui paljon ihmisiä joita olisin halunnut nähdä, syystä tai toisesta. Ja nyt kun tuli tämä ennakkolippujuttu, niin ottaa vielä enemmän päähän. Tästä syystä voi olla että Desucon jää multa kesältä välistä. En mä halua tollaista monopolia katella. Convision Turkussa alkoi houkuttamaan paljon enemmän ja Fanfest saa jatkoa, joten sinne todellakin.

Vanhana Ropeconin kuluttajana voisin todeta Desuconien tiimeille suuntavan katseen sinne. Se on koko perheen tapahtuma, jossa on alkoholitarjoilumahdollisuus, ohjelmaa on kaikille ja siellä on hyvin tilavaa. Ehkä heidän kannattaisi miettiä että onko vika mahdollisesti sitten järjestämisessä eikä niissä kävijöissä? Jättää kävijöiden arvottaminen ja katsoa missä he menevät vikaan. Toivon kunnon palautelomaketta Frostbiteltä, jotta voi sitten laittaa sinne sitä palautetta.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Pakkasta odottaessa

No täällä ei pakkanen pauku (pentele, haluan hiihtämään!), mutta kohta pääsee pakkastelemaan Lahteen. Perjantaina siis kohti Frostbiteä. En vielä tiedä tulenko paikan päälle perjantaina, vai pidänkö kivan illan hotellilla. Olen herännyt niin aikasin, että kahtoo pysynkö hereillä.

No koska mielipidettä saa vaihtaa, niin vaihdoin taas! FrostLoki jää pois, koska minulla ei ole aikaa käydä juoksemassa puuttuvia osia (muutama maskeerauskama, täydellisen värinen solmio, kauluspaita...). Mutta älkää huolehtiko, Loki ei katoa! Tilalle tulee GermanyLoki. Nyt ei femmenä.


Puku on valmis ja odottaa vain käyttöään. Harmittaa että bindini ei ole parhaasta päästä, mutta pienet manboobsit ei menoa haittaa.



LolitaLoki on valmis ja hämmennyin siitä miltä näytän. Tästä tulee hauskaa! Frostissa nähdään, jos nähdään. Tulkaa tervehtimään!!


tiistai 28. tammikuuta 2014

Cosplay ja itsetunto

Päätin nyt liittyä tähän keskusteluun, jota on käyty nähtävästi ympäri maailmaa cosplayn piirissä. Aiheena siis se kuka saa cosplayta ja ketä. Minusta aihe on aikaslailla naurettava, mutta hei, ihmiset on.

Sä et voi mitenkään cossata prinssiä, koska oot tyttö!
Ööö... Se sun cossaamas hahmohan on 198 cm ja sä oot 160 cm, joten laske ite!
Ton hahmohan tulisi olla anorektisen laiha ja no, sä et oo.
Sä olet pyörätuollissa, joten sori, Xavier on ainut mitä voit cossata.
Miksi sä tuut coniin tollasessa cossissa? Eihän toi ole edes mikään oikea hahmo?

Minäpä sanon että: 



Mä olen aina uusi cosplay harrastuksen piirissä. Olen vasta muutaman vuoden verran alkanut harrastamaan jotain mitä nyt sanon cosplayksi. Olen käynyt coneissa vuodesta 2006 lähtien ja olen jokaiseen coniin pukeutunut teeman mukaisesti. Larppausta olen vuodesta 2006 asti harrastanut, joten pukuilu on ollut pitkään mukana. Mutta vasta muutaman vuoden ajan olen alkanut kunnolla miettimään cosseja (ja puhumaan niitä cosseina) ja ottamaan selvää mitä tapahtuu täällä cosplayn maailmassa Suomessa.
Minulla on ollut kavereita jotka ovat tätä harrastaneet enemmän cosplayta ja niiden kautta olen ollut selvillä siitä mitä tässä harrastuksessa on ollut puheenaiheina ja millaisia paineita se myös tuo. Kun päätin aloittaa cossauksen, niin voin sanoa että ensin olin todella peloissani, että mitä minusta puhutaan. Olin hyvin tietoinen siitä miten kriittisiä ja jopa julmia näissä piireissä voidaan olla. En todellakaan halunnut olla naurun aihe, vaikka itsetuntoni on semihyvä.


Itse olen aina mieltänyt conit tapahtumiksi joissa pääsee tutustumaan ihmisiin, katsomaan mitä genren sisällä tapahtuu ja mitä on tapahtumassa. Luennot ovat tukemassa tapahtumaa ja antamassa lisätietoa kiinnostavista aiheista. Ja kun ollaan samanhenkisten ihmisten ympäröiminä, niin voihan sitä vähän hassutella pukeutumalla lempihahmokseen ja ilmaista sitä. Mutta ehdottomasti tärkeintä on se sosiaalinen ympäristö ja sen tuomat edut. En mä menisi coniin jos joutuisin siellä olemaan yksin. Haluan saada uusia kavereita/tuttavuuksia. Ja uskon että sitä myös monet muut haluavat.


Sitten kuulen huhuja, että monet ovat todella julmia toisia kohtaan. Haukkuvat pukuja ja mollaavat niitä jotka eivät ole kilpailuvietin kanssa cosseilemassa. Miksi tulla coniin jos puku on keskeneräisen näköinen tai jos ei ole pukua ollenkaan? Miksi ei saisi tulla? Kuulin joskus erään conin luennolta että coniin ei viitsi edes tulla jos cossi ei ole valmis tai jos ei ole varaa tehdä mitään cossia. Älytöntä! Tietty sitä voi tulla vaikka potkupuku päällä jos haluaa (vaikka henkilökohtaisesti vihaan Onepiece-pukuja). Jokainen saa tulla missä asussa haluaa millaiseen coniin vaan. Minun mielestäni. Cosplay ei ole se pääasia coneissa, vaan todella hyvä plussa. Mutta en ole kuitenkaan tekopyhä. Voin todeta että en aina ymmärrä välttämättä pukuja mitä ihmisillä on päällä. Tällä tarkoitan sitä, että laittaa päälleen 3 kokoa liian pienen paidan (sama paita oikean kokoisena on hyvä) tai että alusvaatteet vilkkuu hameen alta (sukkahousut kunniaan tai siistit alusvaatteet).


Mutta eniten vihaan sitä että arvostellaan selän takana. Lähetetään nimettömiä viestejä siitä kuinka kyseinen henkilö ei voi cossata sitä ja sitä hahmoa, siitä ja siitä syystä. ÄH! Miksi ei voi? Eikö cosplayssä ole kyse siitä että cossaaja pukeutuu hahmoon josta itse pitää ja jonka haluaa tuoda eloon? Ei siitä että miellytetään koko maailmaa olemalla juuri sitä mitä kaikki haluaa. Tietenkin sitä voi olla onnellinen ja onnistua löytämään se hahmo joka sopii parhainten omiin piirteisiin. Mutta sitten on niitä (kuten minä), jotka haluaa rikkoa rajoja, tehdä vähän omaa ja cossata laidasta laitaan. Mä tiedän että mä saan parhaiten esiin pahiksia (Severus on kuulemma bravuuri), mutta en mä jaksa aina cossata niitä kusipäitäkään. Mä en ole suloisen prinsessan näköinen, mutta en anna sen haittaa mun Disney prinsessa-cossi suunnitelmia.


Mitä siis haluan sanoa? Haluan että me oltaisiin kivoja toisillemme. Rohkaistaan muita cossaamaan sitä mitä he haluaa ja miten he haluaa. Annetaan aloittelijoille rohkaisevia sanoja ja sitten tietenkin apua jos sitä tarvitsevat. Jos tuntuu siltä, niin coniin voi joskus tulla ihan vaan t-paita ja farkut päällä. Kehutaan aina kun siihen on aihetta. Me ollaan kuitenkin kaikki ihan hemmetin eeppisiä ja mahtavia! En ole vielä kohdannut ihmistä jonka cossi olisi ollut niin kamala, että olisin menettänyt uskoni harrastukseen. Aina on varaa parantaa, mutta joskus on hyvä ymmärtää rajansa. Ihminen ei voi näyttää animehahmolta, koska anatomia ei siihen anna lupaa. Mutta voimme yrittää parhaamme. Tyttö ei ole poika, mutta meikin ja bindin avulla voi vähän muuttaa ulkonäköä. Jos pituus on ongelma, niin plattarit jalkaan. Joskus selän suoristaminen tuo pituutta. Kanna ne onnellisuuskilot kunnialla! Ei ketään kiinnosta jos reidet on sinun mielestä vähän isot. Sinua ehkä, mutta ei muita. 


Mutta en nyt tässä yritä sanoa että kaikki on ihan kamalia coneissa muita kohtaan. Ehkä noin 95% ihmisistä siellä on loistavia! Enhän mä muuten niissä kävisi. Olen aina into pinkeenä, kun musta pyydetään kuvaa tai kun joku jää juttelemaan. Olen myös aina innoissani, kun joku suostuu kuvattavaksi ja haluaa vaihtaa muutaman sanan. Mutta koska tämä ilkeys ja snobeus on tullut ilmi ja olen sen itse myös huomannut, niin ajattelin sanoa mielipiteeni. Well, tässä se on!


Cossatkaa mitä haluatte ja tehkää se asenteella! Ollaan awesome!




perjantai 24. tammikuuta 2014

Lokin valtikka valmis!!

Jes! Vihdoin sain sen valmiiksi. Ensimmäinen kunnolla tehty cossiproppi. Kyllä nyt hymyilyttää. Mutta loppuvaiheet tässä vielä teille.

Aika oli tehdä terä. Taas olin fiksu ja tein ensin paperiset kaavat, koska tämä vaati vähän kokoamistaitoja. Alemman terän tein kahdesta osasta ja tein kaikki kaksinkertaisena. 



Liimasin yhteen ja sitten päälle monta monta monta monta kerrosta liimaa. En halunnut että ihan lörpöttävät, joten liimaa piti laittaa kunnolla.


Ja sitten päälle maalit. Ensin hopeista maalia ja laitoin vielä siihen päälle cromimaalia. Ja näiden päälle vielä kuivamaalasin mustalla. Sitten liimailua. Kävikin niin, että isompi terä ei oikein tahtonut pysyä pystyssä, joten laitoin siihen paksusta pahvista vielä tuki pilarit. Näyttää kyllä vieläkin vähän olevan heikko, joten laitan varmaan rautalangasta vielä yhdet tukirakenteet.








Mutta siinä se on! Muutama viikko siihen meni, mutta kyllä kannatti. Mun eka cossiproppini!


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Vähän lisää suunnitelmia tälle vuodelle

Sain tossa muutama päivä sitten hirveän innon cossata jotain Disney prinsessaa. Disney kun on suuri osa mun lapsuutta ja en ole ikinä saanut olla prinsessa. Olen kokeillut Helinän, Irvikissan, Scarin ja Pahattaren



Nyt haluan olla prinsessa. Päätin siis tehdä pientä kyselyä kavereiltani että mikä prinsessa olisi minulle sopiva ja mitä haluisivat nähdä. Tuloksena



Kummatkin yllättivät minut. Lumikki tuli ensimmäisenä, mutta sitten Jasmine sai enemmän kannatusta. Ja koska Jasmine on aika helppo toteuttaa (mun pitää vaan laittaa tekorusketusta, koska ihonvärini on Lumikki tasoa), niin ajattelin voisin sen johonkin kesäconiin toteuttaa. Jasmine on kyllä ehdoton suosikkiprinsessani, joten jos sitä ehdotetaan, niin mielellään teen. Huoleni on vaan napapaita, joita karsastan. Mutta onneksi itämainen tanssi jatkuu, niin vatsanseudun lihakset tulee kuntoon.
 Lumikki voisi olla sitten loppuvuoden coniin, tai ensi vuodelle. Rakastan Lumikin siroutta ja suloisuutta. Voisin vain laulella (koska tietenkin laulan, koska Disney) ja yrittää olla viaton.
 Yksi mikä itseäni houkuttaisi olisi


Arielin ihmismuoto. Voisin olla mykkä koko conin! Ja tuo on helppo myös toteuttaa. Rakastaisin saada kunnon pitkän punaisen peruukin, joten tuo voisi olla sellainen minkä saisin tälle vuodelle.

Naureskelin että tämä vuosi siis painottuu Lokiin ja prinsessoihin. Kaveri ehdotti että teen prinsessa Lokin ja otin haasteen vastaan. Katsotaan mitä keksin.