perjantai 6. maaliskuuta 2015

I'm a Barbie girl

Frostin eka päivä meni hieman läpällä kasattujen cossien kanssa. Eli päätettiin extemporee vetäistä kaverin, Tanjan, kanssa Barbie-cossit. Ja voin sanoa että mulla ei ole ollut näin hauskaa cossissa vähään aikaan. Sai revitellä, meikata, korjata tissien paikkaa, ottaa selfieitä ja olla blondi. Ihan vaan hahmoon sopivalla tavalla. 
Mehän otettiin ihanalta Miralta photoshootti näistä hahmoista ja hauskaa oli.




Oltiin hävyttömiä bitchejä. Ja oli vapauttavaa. Vaikka asu ei ollut kaikista mukavin, niin kyllä se nahkahousut voittaa aina. Voin muuten sanoa että meikkiä on ihan hemmetisti.




Aluksi oltiin ilman korvia, joten yksi herukuva myös sillä tavalla.


Kaikki kuvat (c) Mira Strengell

Sunnuntain kuvia myöhemmin


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Frostbite

Hupsis ja Frostista on jo aikaa. No larpin järkkääminen, työt, ropettaminen ja laiskuus on ihan vieneet multa ajan. Mutta nyt pientä yleissepustusta ja sitten tulevilla viikoilla photoshootti kuvia.

Perjantaina tuli purjehdittua Lahteen ja ensimmäisenä kävin noutamassa badgen. Olin vähän pihalla miten homma hoituu, mutta onneksi sain kaverilta opastusta (eli seurasin vaan perässä).


Tykkäsin kovin tästä plakaatista ja oli todella kätevä. Pelkäsin kyllä kadottavani sen, mutta en siinä onneksi onnistunut. Myös ruokaliput lämmitti sydäntä, joten ihan mielellään sitä oli työläisenä.





Koska huonetoverin kanssa oltiin poikki ja piti juosta vielä kaupoissa ostamassa viime hetken proppiostoksia, ja jotain ruokaakin piti saada, niin perjantai meni lopulta hotellin lähettyvillä.

Lauantaina sitten matkattiin hitaasti, mutta varmasti kohti conipaikkaa. Barbeina oli ihan mielettömän hauskaa hillua. 



Otettiin ihan hulluna selfieitä, käytiin photoshoottaamassa ja pidettiin tyhmän hauskaa. Eihän meitä ihan heti tajuttu, mutta kun ilmoitettiin mitä cossataan, niin tajuttiin kyllä. Käytiin vielä ostamassa elukkakorvat ja oltiin ihan ultimaattisen söpöjä. Kisat oli pakko käydä katsomassa ja olin ihan suu ympyrällä koko ajan. Hitto mitä esityksiä ja vauh mitä pukuja. Ihan mieletöntä. Sitä ihan alkoi itseä kuumottaa mennä tekemään jonkinlainen esitys, mutta ei nyt vähään aikaan kuitenkaan.

Vanhat ei jaksa pitkään, joten mentiin sitten hotellille hyvissä ajoin, kun aamulla piti olla jo klo 10 puhumassa omia juttuja.

Hotellin aamupalat <3

Sunnuntaina pääsin sitten pitämään esitykseni. Klo 10 oli aika raskas vetäistä sunnuntaina, mutta ehkäpä onnistuin siinä ihan ok. Kuuntelijat oli mielettömän ihania ja kivoja. Sankareista oli kiva puhella sen 75 minuuttia, ja olisin voinut jatkaa enemmänkin. Kyllä tuli sellainen fiilis että voisin enemmänkin käydä pitämässä noita puheohjelmia tulevissa coneissa. Traconiin ostin kyllä jo lipun, mutta Ropeconiin on jo ohjelmatarjous laitettu menemään.

Karaoooooke!

Mutta miltä Frosti tuntui tänä vuonna? Tykkäsin kovin. Nyt huomasi miten k-18 lätkä vaikutti osallistujiin ja tunnelma oli oikein antoisa. Näin muutamia tuttavia kokeilemassa coneilua, koska heistä tuntui että nyt uskalsi käydä (ja liput eivät loppuneen sekunnissa). Oli leppoisaa ja ihmiset kävivät kuuntelemassa ihan mielellään ohjelmia. Hengailua oli, mutta se ei haitannut. Myös cossien määrä huimasi päätä ja ne oli aivan mielettömiä. Oli ihanaa nähdä myös vanhempaa porukkaa pyörimässä paikan päällä.

Eli viime vuoteen 80 % nousu. Ehdottomasti parempi ja leimansa arvoinen tapahtuma.




tiistai 10. helmikuuta 2015

Frostbite tulee

Enää muutama päivä Frostiin. Olen vaan paiskunut töitä ja esitelmää conia varten. Onneksi mulla oli jo jonkunlainen runko valmiina, joten ei tarvinnut paljoa muokata. Muistiinpanoja kyllä. No mutta sunnuntaina klo 10 tervetuloa kuuntelemaan sankarimyytistä. Ihan kuule gradutasoista esitelmää! (teen siis aiheesta gradua. Ei mitenkään takaa laatua)

Asusuunnitelmat

Perjantaina olen ihan itseni jos conialuuelle saan itseni raahattua. Riippuu vähän fiiliksestä ja ilmasta. Jos ilma on kakka, niin en lähde laahustamaan, mutta kyllä houkuttaa käydä myös perjantaina pyörähtämässä (pitääs ohjelmaa katsella jos jotain katsottavaa löytyisi)

Lauantaina mun piti olla Loki, mutta en vaan jaksa taas tukahtua siinä asussa. Ne housut on ihan kamalan hiostavat. Joten heitin läpällä kaverille, että haluan olla Barbie. No mua ei puhuttu ideasta pois. Siis kaksi blondia Barbia tulossa.


Sunnuntaina olen pitänyt suunnitelmista kiinni ja olen Hydran agentti. Puku on muokattu vanhasta ss-univormusta vähän sarjakuvamaisemmaksi ja hollywoodteemaiseksi. Kun ei ollut mitään kunnon referenssiä, niin on sitten oma hahmo.


Tulkaa moikkaamaan ja viikonloppuna nähdään!


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Yukicon 2.0.

Meinasin ihan unohtaa kertoa Yukiconista tänne blogin puolelle. No onneksi en ole kovin myöhässä sen kanssa. Vain viikon.

Ensinnä oli kivaa päästä coniin joka oli lähellä. No Ropecon on lähellä ollut, mutta tälläinen anime/cossi painotteinen coni. Sai rauhassa kotona laittaa meikit ja ei tarvinnut pakata kuumeisesti muutamaa päivää ennen ja pohtia onko kaikki mukana. Ja kotona sai vielä pohtia jaksaako cossata, vai menisikö normivaatteissa paikalle. No minä cossasin kuitenkin.

Jätin kameran kotiin. Olin ensin ottamassa mukaan, mutta sitten totesin etten ollut ladannut sitä ja jotenkin vaan en ollut sillä fiiliksillä. Onneksi kaverilla oli kamera mukana, niin olin kuvaamisen hengessä mukana.

Lauantaina menin Lokin cossilla. Tukkanihan teki tenät ja lopulta mulla oli permanenttiLoki. Mutta puku oli sopivan lämmin, kerrankin. Ulkona pureva pakkanen kyllä tuntui, mutta kyllä Tapiolassa pystyi pienet ulkomatkat kulkea ilman talvitakkia. Kävin randomisti istumassa luennoilla (joista en ymmärtänyt mitään) ja hauskaa oli.

Tukka huonosti, mutta matkalla oli kuitenkin pakko ottaa selfie! Instassa


Hengasin, tutkailin myyntipöytiä, olin. Sain hienon pinssinkin! Olin menossa katsomaan kisoja lauantaina, mutta koska se myöhästyi yli tunnilla, niin mun piti lähteä kotiin koiraa hoitamaan. Kun on pieniä, niin aina ei voi venyttää iltaa turhan pitkälle.



Sunnuntaina leikin sitten nuorta Severusta. Pelkäsin että kukaan ei tunnista hahmoa, ja olen vaan random tyyppi luihuispuvussa. No onneksi tunnistettiin. En ollut saanut mun uusia bindejä, joten olin rintavampi kuin olisin halunnut (uudet on muuten ihan mielettömät, mutta niistä myöhemmin).

Koska en tarvinnut uusia kuvia Lokin cossista, niin en ottanut niitä. Mutta Severuksesta halusin, joten niitä tässä!




Kuvat otti ihana Mira S.

Sunnuntaina kävin kuuntelemassa taas luentoja ja hengailin. Koska seuraavana päivänä oli tiedossa aikanen työaamu, päätin lähteä jo vähän aikasemmin kotiin.

Yukicon oli tunnelmaltaan todella leppoisa ja kiva. Tilana Kulttuuritalo on aika haastava ja välillä tuntui että ihmiset vaan pakkautui yhteen paikkaan. Kisojen myöhästyminen lauantaina (tunti ja 15 min) oli iso miinus, koska sen takia minulta jäi ne välistä. Samoin jonojen järkkääminen ohjelmiin oli huonoa, koska ruuhkautti paikat aika tehokkaasti. Toisaalta ihmettelin mitä ihmiset jonotti, kun kisoihin oli paikkaliput....



Mutta kyllä kannatti mennä Yukiin ja nyt sitten odotellaankin Frostia. Sinne pitäisi ihan mennä ohjelmaa pitämään ja sen kanssa vähän jo kriiseilen. Toivottavasti siitä tulee jotain ja ihmiset edes semisti siitä pitäisi...

tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Johan meni tämä vuosi nopeaa... Nyt olisi aika siis vähän katsastaa mitä tulikaan tehtyä.

Helmikuussa oli Frostbite.


Oli Lokia Stuttgartista ja Lolita-Lokia. Ihan mielettömän kivaa, vaikka Stuttgartiin en ollut ihan tyytyväinen.

Huhtikuu oli punainen


Oli tanssiesitystä ja vähän larppausta.

Perustin myös Youtube-kanavan. Vähän hiljaista ollut nyt, mutta ideoita on kovasti ensi vuodelle.

Tulihan se Ropeconkin ja vain oli Jasmine suunniteltuna.


Lopulta olin keijuna (huonosti kuvia) ja sitten Regina Millsinä.

Päätin käydä zombeilemassa koiran kanssa ja oli ihan mahtavaa. Ensi vuonna uudelleen.



 Onnistuin ottamaan myös muutaman larppauskuvan. Samasta pelistä kaksi omaa hahmoani. Huomaako jotain eroa?



 Tracon oli sitten cossien parista se parhain. Tykkäsin niin  Lokista kuin Regina Millsin paremmasta versiosta. 


Ensi vuodelle tulee paljon uutta ja jotain tuttuakin. Suosittelen seuraamaan mua facebookista, jos haluaa pysyä paremmin mukana menossa. Siellä on jo vihjeitä ensi vuoden suunnitelmista. Päivitän ne kyllä tänne myös tämän viikon aikana.