torstai 9. tammikuuta 2014

WIP Lokin valtikka

Aloitin nyt sitten tekemään vähitellen osia Loki-cossia varten. Ensinnä päätin tehdä pois Lokin valtikan, koska sitä varmaan tulen käyttämään myös muissa Lokivariaatioissa.


Otin materiaaliksi softiksen, koska ei ole varaa nyt tilailla worblaa. Luultavasti sitten haarniskan yksityiskohtiin tilaan sitä. En ole aikasemmin softista käyttänyt, joten samalla opettelin sen käyttöä. Tein ensin ihan kakkaversion, jonka heitin roskiin. En tajunnut että softis oikeasti voisi pysyä muodossaan kun sitä vaan lämmittää ja laittaa liimakerroksia tarpeeksi. Joten tein sitten uuden.

Lähdin liikkeelle kahvasta vai miksi sitä kutsutaan. Helpoin ja ehkäpä fiksuin paikka aloittaa. Olin myös viisas ja tein ensin kaavat, joiden pohjalta sitten leikkasin softiksesta palaset.


Runkona toimii pahviputki.


Sitten silitysraudalla ja liimakerroksilla sain ekan kerroksen tehtyä aika vaivattomasti. Tietenkin haastetta toi se miten softis toimii, mutta ihan ok materiaali.


Seuraavaksi laitoin toisen kerroksen softista, jotta saisin kuviot esille. Minä tein niin, että softisten saumoihin laitoin maalarinteippiä. Joku neuvoi vaan laittaa kuumaliimalla saumat piiloon, mutta ainakaan minä en saanut niitä siististi. Joten maalarinteippi mielestäni sopi paremmin tähän työhön.




Eka osa valmis! Sitten vaan rakentamaan loppuosia. Pitäisi olla Frostiin valmis, joten kohta tulee vähän jo kiire.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti